"Ei Tam­pe­reel­la ole näin kivoja te­ras­se­ja" – Suomen suo­si­tuin kau­pun­ki jää te­ras­seis­sa jälkeen Vaasan kä­ve­ly­kes­kus­taan ver­rat­tu­na

Vaasan pääkadusta Hovioikeudenpuistikosta on vuosien aikana kehittynyt vehreä ja alati vilkastuva terassibulevardi. Toimitus kävi tutkimassa, millaista terasseilla on kesäiseen lounasaikaan.

Sari Lehtola ja Jennica Lattunen olivat tällä kertaa valinneet lounaspaikaksi ravintola Eijnin terassin. Parivaljakko käy aika usein töistä syömässä ulkona.
Sari Lehtola ja Jennica Lattunen olivat tällä kertaa valinneet lounaspaikaksi ravintola Eijnin terassin. Parivaljakko käy aika usein töistä syömässä ulkona.
Kuva: Pia Timberg

VAASA

Kaupungin kävelykeskustan kesä on kukkeimmillaan, samoin kuin lukuisat terassit, jotka ovat viime vuosien aikana muuttaneet Hovioikeudenpuistikon varsinaiseksi terassibulevardiksi.

Vaasa-lehden toimitus lähti tutkimaan, millaisia lounasterasseja kaupungin pääkadulta löytyy.

Sari Lehtola ja Jennica Lattunen ovat juuri asetelleet ravintola Eijnin lounasannoksen eteensä terassipöydälle.

Viinipullon kylki kimaltelee keskipäivän auringossa.

– Siinä on vain vettä, Lattunen toppuuttelee.

Kaksikolla on työpäivä ja silloin ravintoloissa tulee syötyä aika usein ja terasseilla sään salliessa.

– Niin usein vain kuin mahdollista syödään ulkona, kerran on kesä, Lehtola sanoo.

Ravintolan kokki Joose Jussilan mukaan tänä kesänä terasseilla on riittänyt asiakkaita vaihtelevasti.

– Tuntuu kuitenkin, että nyt on ollut enemmän asiakkaita kuin viime kesänä.

Joka päivä
lounaalle

Fondiksen katetulle ulkoterassille on kerääntynyt isompi naisryhmä.

Malin Westberg, Viivi Kivelä, Frida Rinne, Elvira Nyrönen, Ella Felin ja Fanni Koivusaari käyvät joka päivä lounastamassa ulkona työpaikaltaan Lähi-Tapiolan Vaasan konttorilta.

– Hyvällä säällä syömme mieluiten ulkona, Koivusaari kertoo.

He pitävät Vaasan tilannetta ulkona lounastamisen suhteen hyvänä.

Kävelykadulla on paljon terasseja ja satamassa Strampen. Sinnekin työporukka saattaa kävellä kaupunginteatterin lähellä sijaitsevalta työpaikaltaan.

Lounaspaikkoja he etsivät lounas.fi-sivun kautta sekä suoraan ravintoloiden omilta sivuilta.

– Lounas.fi-sivustolla eivät kaikki ravintolat ole mukana, Malin Westberg sanoo.

LähiTapiolan työporukka Malin Westberg, Viivi Kivelä, Frida Rinne, Elvira Nyrönen, Ella Felin ja Fanni Koivusaari ovat konseptoineet työpaikkalounastamisen. Lounaspaikka etsitään netissä ja Teamsissa tehdään yhteinen päätös sen päivän paikasta.
LähiTapiolan työporukka Malin Westberg, Viivi Kivelä, Frida Rinne, Elvira Nyrönen, Ella Felin ja Fanni Koivusaari ovat konseptoineet työpaikkalounastamisen. Lounaspaikka etsitään netissä ja Teamsissa tehdään yhteinen päätös sen päivän paikasta.
Kuva: Pia Timberg

Fondiksen vt. ravintolapäällikkö Teea Hakkomäen mukaan ravintolan terassikesä olisi tänä vuonna voinut säiden puolesta olla parempikin.

– Mutta heinäkuu on ollut positiivinen yllätys. Ihmiset viihtyvät meidän terassilla, koska siellä on katos, ja takapihalla Pation terassin MM-futiskatsomo vetää hyvin väkeä.

Lounaissa on
vaihtelua

Ravintola Niskan ulkoterassilta löytyy toinen työryhmä. Victor Grahn, Susanne Sjölund, Viktoria Ekholm ja Lukas Törnqvist Aktialta ovat jo tyhjentäneet lautaset parempiin suihin. On kahvin aika.

– Työlounaalla ollaan, Grahn toteaa.

Hekin käyvät usein töistä syömässä keskustan ravintoloissa ja kesäisin lounastetaan mieluiten terasseilla.

Victor Grahn, Susanne Sjölund, Viktoria Ekholm ja Lukas Törnqvist käyvät usein työporukalla syömässä ulkona, jos ovat konttorilla eivätkä etätöissä.
Victor Grahn, Susanne Sjölund, Viktoria Ekholm ja Lukas Törnqvist käyvät usein työporukalla syömässä ulkona, jos ovat konttorilla eivätkä etätöissä.
Kuva: Pia Timberg

– Jos kelit on hyvät, niin ollaan ulkona, Lukas Törnqvist täsmentää.

Vaasan keskustan lounaspaikkojen tarjonta on kaikkien mielestä hyvä.

– On tarpeeksi vaihtelua, Viktoria Ekholm toteaa.

Leipomo-kahvila Aroman ja ravintola Urban Pastan terassit ovat aivan kiinni toisissaan. Kaupunginarkkitehti C.A. Setterbergin 1800-luvun jälkipuoliskolla paloturvallisiksi tekemät hyvin leveät kadut puineen ja vanhoine rakennuksineen muodostavat terassibulevardin ytimen. Ravintola Bankin terassi aloittaa lounasbulevardin viimeisen kadunpätkän. Hampurilaisketjullakin on terassi puiden alla torin laidalla.
Leipomo-kahvila Aroman ja ravintola Urban Pastan terassit ovat aivan kiinni toisissaan.
Leipomo-kahvila Aroman ja ravintola Urban Pastan terassit ovat aivan kiinni toisissaan.
Kuva: Pia Timberg

Paljon lounasterasseja,
elävä kahvilakulttuuri

Keskellä kesäistä keskiviikkopäivää leipomo-kahvila Aroman terassin ovat käyntipaikakseen valinneet Elisa Loukonen poikansa Eliaksen, 5 v., ja Linda Laaksonen tyttärensä kanssa.

– Kesäkuussa muutimme Vaasaan Tampereelta ja nyt olen ensimmäistä kertaa täällä terassilla, Elisa Loukonen kertoo.

"On kahviloita ja niissä monipuolista tarjottavaa, mistä valita. Ja on ihmisiä."
Kirsi Rouvali

Ensikosketus kävelykadun terasseihin on uutta kotikaupunkia enemmän kuin mairitteleva.

– Lounasterasseja on täällä tosi paljon ja kahvilakulttuuri on eläväisempää kuin Tampereella.

– Ei Tampereella ole näin kivoja terasseja keskustassa torin lähellä. Terassialue on siellä paljon liikennöidympi, Tampereelta käymään tullut ystävä Linda Laaksonen komppaa.

Elisa Loukonen ja Elias-poika ovat uunituoreita vaasalaisia. He olivat terassilla yhdessä tamperelaisen ystävän Linda Laaksosen ja tämän tyttären kanssa.
Elisa Loukonen ja Elias-poika ovat uunituoreita vaasalaisia. He olivat terassilla yhdessä tamperelaisen ystävän Linda Laaksosen ja tämän tyttären kanssa.
Kuva: Pia Timberg

Molemmat kiinnittivät huomiota kävelykeskustan turvallisuuteen lasten kannalta, kun autoja ei liiku.

– Oikein kiva, Loukonen toteaa.

Laaksonen mainitsee lisäksi useat historialliset rakennukset.

– Yksikin vanha talo ja siinä kahvila riittävät minulle. Mutta täällä on vielä monta vanhempaa rakennusta. Ne tekevät ympäristöstä tosi viihtyisän.

Kiirettä kesät talvet

Vaasan terassibulevardi päättyy lounasta tarjoavaan kahvila ja leipomo Pharmacy Houseen Hovioikeudenpuistikon ja Kirkkopuistikon nurkkauksessa.

Lounasasiakkaat pitävät kahvilatyöntekijän kiireisenä kesät talvet tietää Pharmacy Housen kahvilatyöntekijä Milton Lax.
Lounasasiakkaat pitävät kahvilatyöntekijän kiireisenä kesät talvet tietää Pharmacy Housen kahvilatyöntekijä Milton Lax.
Kuva: Pia Timberg

Kahvilan myyjä Milton Lax toteaa lounasaikaan olevan aina kiire, vaikka talvisin lounasasiakkaita on enemmän kuin kesäisin.

– Nyt kesällä huomaa, että hyvillä ilmoilla ihmiset menevät mieluummin meidän terassille syömään.

Kirsi Rouvali ja Katri Peltonen olivat tehneet kaveritreffit kahvilaan, joista toinen ei ollut vielä aiemmin käynyt.
Kirsi Rouvali ja Katri Peltonen olivat tehneet kaveritreffit kahvilaan, joista toinen ei ollut vielä aiemmin käynyt.
Kuva: Pia Timberg

Kirsi Rouvali ja Katri Peltonen istuvat Pharmacy Housen terassilla kirkkoa vastapäätä. Tällä kertaa pöydällä on kahviasetit. Ystävillä on ollut kahvitreffit.

– Tultiin tänne, kun minä en ole täällä aiemmin käynyt, Peltonen kertoo.

Rouvali pitää kahvilan ja koko kävelykeskustan tunnelmasta.

– On kahviloita ja niissä monipuolista tarjottavaa, mistä valita. Ja on ihmisiä, Rouvali sanoo.

Hän on asunut Vaasan ydinkeskustassa 12 vuotta. Sinä aikana hän on huomannut keskustan kehittyneen selvästi.

– Ihmisiä on keskustassa enemmän kuin ennen, ja tänäkin kesänä minusta enemmän kuin viime kesänä. Ja hotellit tuntuvat täysiltä, on turisteja.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä