Ja yksi on vuodessa kesä, kuten Eino Leino toteaa runossaan. Elokuussa saatetaan hyvinkin nauttia suven suloisesta lämmöstä ja saattaapa joku vielä lomaakin vietellä. Vaikka ulkona paahtaisi helle ja radiossa raikaisi kuinka kesää on vielä jäljellä, on koululaisten aika palata koulun penkeille.
Syksy on muutoksen aikaa. Ekaluokan aloittaminen on jännittävää, samoin siirtyminen seuraavalle luokalle. Joskus koko luokka, jopa koulu vaihtuu.
Oma esikoiseni, jonka vasta saattelin valtavan näköinen reppu selässä koulutielle, on siinä iässä, että yläasteen tuulet kutsuvat.
Omat muistoni yläasteelta eivät ole kovin ruusuisia. Tytöt eivät tappele on myytti, eikä sekään pidä paikkaansa, ettei maassa makaavaa lyödä.
Omaa egoa pönkitetään ja pahaa oloa sekä kateutta puretaan helposti toisia nöyryyttämällä. On vaikea uskoa, että missään muualla joutuisi kestämään yhtä paljon ulkonäköön, seksuaaliseen suuntautumiseen tai vaikka painoon ja vartaloon liittyvää epäasiallista kommentointia kuin yläasteella. Viime vuosina uutena ilmiönä on noussut pahoinpitelyjen kuvaaminen ja kuvien levittäminen.
Pahinta on, ettei kiusaamiseen aina kauheasti puututa. Vaikka meidän pitäisi elää suvaitsevaisuutta ylistävässä yhteiskunnassa, niin lasten maailma, erityisesti yläaste, tuntuu toisinaan olevan julma villiviidakko, jossa kiltimpiä eläimiä jahtaavat pedot saavat juosta valloillaan ja syödä toisia miten huvittaa.
Eikö joka tuutista toitoteta, kuinka jokainen meistä on arvokas ja jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on? Miksi nämä asiat siis tuntuvat olevan yhä monelle täyttä utopiaa?
Jos jonkun ulkomuoto tai olemus ärsyttää, kielii se pahoista henkilökohtaisista ongelmista. Sen, minkälaisia vaatteita joku toinen käyttää, ei pitäisi kiinnostaa pätkän vertaa, ellet halua ostaa itse samanlaisia. Eikö totta?
Fakta on, että hyvyys saa ihmisen loistamaan, pahuus voimaan pahoin.
En ole oppinut koskaan ymmärtämään sitäkään, että yläaste on joidenkin käsityksen mukaan täynnä maksullisia naisia. Haluaisin uskoa, että nuorten tyttöjen huorittelu olisi pelkkä 90-luvun mukana pois karissut nolous. En kuitenkaan usko niin.
Koulumaailma ei tule taatusti ikinä olemaan kaikille reilu. Se voi olla silti siedettävä kaikille. On helpottavaa itsellekin, kun hyväksyy sen, että jokainen on uniikki osa yhteistä kukkaketoa, jossa ketään ei sovi talloa ja että monenkirjava keto kukkii kauniimpana kuin yksivärinen.
Miia-Maria Kuusisto
kesätoimittaja