Kun nainen on työntekijä, häneltä odotetaan empaattisuutta. Kun hän on poliitikko, häneltä odotetaan jämäkkyyttä, mutta ei sillä tavalla liikaa, ettei ole liian ylpeä ja määräilevä. Kun hän on äiti, häneltä odotetaan uhrautuvuutta. Mitä hän itse saa tilalle? Väsyneitä kehuja, mutta ei tukirakenteita tai arvostusta.
Meiltä odotetaan usein liikaa, mutta annetaan vähemmän.
Yhä edelleen, myös meidän yhteiskunnassa, perhevastuut eivät mene tasan. Useasti nainen on se, joka huolehtii, järjestää ja käyttää energian myös muiden tunteiden säätelyyn. Työelämässä nainen huolehtii ammattitaitonsa kehittämisestä, paineen sietokyvystä ja tekee jatkuvan tehokkuusvaatimusten keskellä töitä. Poliittisella kentällä nainen on helposti kriittinen, liian näkyvä ja täten mitätöity.
Me puhutaan paljon perhepolitiikasta, mutta emme anna oikeita keinoja siihen, että perheellinen nainen voisi osallistua päätöksen tekoon. Kun omat lapseni olivat pienempiä, oli minulla hyvät mahdollisuudet osallistua osittain kokouksiin etäyhteydellä, näin oli hetken kasvatus- ja opetuslautakunnassa. Tämä helpotti tuolloin arkeani merkittävästi.
Nyt tuota mahdollisuutta ei enää ole. Tilanteeni on nyt helpompi, kun lapset ovat vanhempia ja pärjäävät päinsä kotona. Mutta yhä tuolla, on varmasti nainen/henkilö, joka haluaisi vaikuttaa mutta rakenteet ovat haastavia.
Me tarvitaan yhteiskunta, joka ei ylistä supernaisia vaan arjen selviytyjiä. En halua kuulla sanoja ”kyllä se helpottaa”. Haluan yhteiskunnan, jossa kenenkään arki ei koostuisi siitä, että elää yli rajojensa. Pikemminkin pitäisi jaksaa yhdessä.
Kun tuemme toisiamme, jaksamme tehdä muutoksia, emmekä vain pelkästään sinnittele. Muutos tähän on mahdollista ja muutosta on jo käynnissä. Kunhan muistamme, että politiikkaa tehdään elämää varten, eikä elämää politiikkaa varten.
Ja sinä arjen selviytyjä, sinun ei tarvitse olla kaikkea kaikille. Olet tarpeeksi, juuri nyt.
Noora Jussila
feministi vasemmalta
Seinäjoki