Kouluajoilta voi muistaa monta päivää etukäteen jatkuneet spekulaatiot Cooperin tuloksista. Tai opettajan lupauksen palkita pullakahveilla tai limulla kaikki maagisen 3000 metrin rajan ylittävät.
Lienee luontevaa ajatella, että näin urheiluhullu tyttö olisi ollut moisesta testistä innoissaan ja ”limupalkan” olleen varma nakki. Mutta joskus totuus on tarua ihmeellisempää.
Läksin matkaan niin lujaa kuin kintuistani pääsin. Ajatuksena oli pitää oikein kovaa vauhtia yllä ja olla näin ollen nopeammin maalissa. Kisatohinassa unohtui, että minuutit kuluvat aina samaa tahtia ja se kuuluisa seinä tuli vastaan jo puolessa ajassa.
Kävi vähän niin kuin Kola Ollille – ei vaan pystynyt enää, oli liian hapokasta. Siinä minä sitten Nurmon yläasteen urheilukentän takanurkassa makasin kyyneleet silmissä ja räkä poskella sekä veren maku suussa. Pitkään meni niin, että henkeä ahdisti ja vatsa tuli kipeäksi, kun matka meni yli ratakierroksen. Kestävyyssuoritteet pääsivät inhokkilistalleni liian pitkäksi aikaa.
Monelle koululaiselle on jäänyt juoksemisesta ja yleisurheilusta kuva, että näillä liikuntatunneilla oppilaat lähetetään metsälenkille, kellotetaan sadan metrin ajat tai suoritetaan Cooperin testi. Ei sinänsä ihme, että näissä yhteyksissä sekä juoksemisesta että yleisurheilusta jää monelle negatiivinen kuva. Nämä asiat voivat vaikuttaa laajastikin yksilön kokemuksiin liikunnasta.
Julkisessa keskustelussa on käytetty Cooperista vertausta, jonka mukaan koulussa testataan juoksukuntoa, mutta ei koskaan treenata sitä. ”Vähän sama kuin testattaisiin joka kevät japanin kielen taito ja todettaisiin, että eihän sitä osaa kukaan. Haluttiin vaan katsoa miten huonoja te olette tänä vuonna.” Totesi joku osuvasti sosiaalisessa mediassa.
Turhan usein Cooperin testi juostaankin ilman kunnollista harjoittelua. Tämä on ymmärrettävää, koska lukujärjestyksestä löytyy vain kaksi tuntia koululiikuntaa viikossa. Koululiikunnan pitäisi opettaa, miten kestävyyskuntoa kehitetään ja ennen kaikkea innostaa siihen.
Ja toisin kuin yleisesti luullaan, Cooperin testi ei ole ollut opetussuunnitelmassa, vaan sen on saanut toteuttaa niin halutessaan. Siitä on vain helppoutensa vuoksi tullut maan tapa. Cooperin testi on kuitenkin siinä mielessä vanhentunut, ettei se palvele tarkoitustaan koulumaailmassa.
Elokuussa voimaan astuneen opetussuunnitelman mukaan koululaisten fyysistä toimintakykyä mitataan jatkossa uusilla mittareilla. Kestävyyttä mitataan ensisijaisesti 20 metrin viivajuoksulla. Siinä juostaan 20 metrin matkaa edestakaisin jatkuvasti nopeutuvassa tahdissa. Tempoa lyövät äänitteeltä tulevat äänimerkit, joiden välissä on ehdittävä sukkulalta toiselle. Tämä kuulostaa armeliaammalta ja vähemmän luotaan työntävältä.
Mahtoikohan aikaisemmin oppi olla jotain sen suuntaista, että se mikä ei tapa, niin vahvistaa. Nyttemmin liikunnalliseen elämäntapaan innostaminen on olennainen tavoite koululiikunnassa. Antiikin ajan ajatus terveestä sielusta, terveessä ruumiissa toimii nykyäänkin hyvänä oppiläksynä.
Johanna Manninen
Kirjoittaja on LitM, ex-olympia- urheilija ja SSU:n toiminnanjohtaja.