Asia ei tietenkään minulle kuulu. Ja ne, joille se kuuluu, eivät taida jonkun eläkevaarin kansalaismielipiteestä paljon välittää. Sanon sen silti: Vastustan jyrkästi blokkipolitiikkaa.
Suomalaiselle demokratialle on turmioksi, jos etukäteen lyödään leirit lukkoon ja päätetään, kenen kanssa leikitään, kenen kanssa ei.
Suomella on edessään hyvin vaikeiden päätösten aika. Eikä vain yksi vaalikausi, vaan ainakin vuosikymmen. Asioiden selvittämiseen tarvitaan vakavaa keskustelua ja yhteistyötä.
Maata ei pelasta räväkkä julkinen huutelu, jollaiseen poliittisen kentän (ja kansan) jakautuminen blokkeihin väistämättä johtaa.
Suomen vahvuus on nimenomaan siinä, että kansanvalta saa elää ja hengittää.
Koko poliittisen kentän pitää olla hovikelpoinen, ehkä joitakin pieniä ääriryhmiä lukuun ottamatta.
Katsotaan vaalitulos, katsotaan, mitä maan, talouden, ihmisten ja yhteiskunnan tila välttämättä vaatii. Ja sitten muodostetaan hallitus niistä, jotka sitoutuvat tähän toimenpideohjelmaan.
Toisinkin voidaan menetellä. Paras esimerkki on Italia.
Mussolinin jälkeen kristillisdemokraateista tuli ensin valtapuolue, sitten käytännön valtamonopoli. Kylmän sodan oloissa sitä tuki voimakkaasti sekä talouselämä, katolinen kirkko että kommunismia kammoksuva Amerikka. Vaaleja pidettiin, mutta yhtä kristillisdemokraattista pääministeriä seurasi aina toinen samasta sakista. Hallitukset olivat heikkoja ja lyhytaikaisia.
Näin jatkui melkein 50 vuotta, kunnes vaihtoehtojen puutteen rappeuttama valtapuolue menetti kaiken uskottavuutensa. Äänestäjät hylkäsivät sen tyystin.
Suomessa demarit tekevät pahan virheen julistaessaan persut boikottiin. Se on väärää ja epäonnistuvaa politiikkaa. Boikotointi vain kasvattaa kohteena olevan suosiota. Ruotsidemokraatit naapurissa ja Saksan AFDd todistavat sitä juuri nyt.
Kokoomuksessa on aivan riittävästi omaa kokemusta syrjinnästä, ettei pidä lähteä mukaan höperehtimään vaalivoittajan ohittamisesta.
Me vanhat muistamme TV-uutispätkän keväältä 1970. Vaalivoittaja Juha Rihtniemi seisoi kasvot harmaana Tamminiemen portailla, mutta ei suostunut kertomaan, millä puheella presidentti Urho Kekkonen torjui hänet hallitustunnustelijana.
Vielä vuosikymmen myöhemmin, 1979, Johannes Virolainen (kesk.) kysyi ivallisesti, mitä kokoomus tällä kertaa aikoo vaalivoitollaan tehdä.
17 vuotta ja viisi eduskuntavaalia Rihtniemen haastattelun jälkeen suo suli, eikä kurki kuollut. Eristäminen ei nujertanut kokoomusta, vaikka se ilmiselvästi oli ollut tavoitteena.
Takaisin blokkipolitiikkaan. Kyllä vaalivoittajakin voi ihan oikeasti epäonnistua.
Jos hän hurmioituu suorituksestaan niin, että kosketus todellisuuteen katkeaa, eikä tilanteen vaatimaa toimenpideohjelmaa saada aikaan.
Mutta se on aivan eri asia kuin ennakkosopimus siitä, että näytetään äänestäjille keskisormea.
Kansa yleensä äänestää väärin.