Koulun musiikkitunti, kangaspussukkaan pakattu kermanvalkea soitin ja hikiset sormet. Biisinä tuttu renkutus Ostakaa makkaraa.
Suomalaisenemmistön nokkahuilumuistot voi tiivistää näihin sanoihin.
Monelle tuo muisto nokkahuilusta koulusoittimena on niin vahva, että kulmakarvat kohoavat, kun Eero Saunamäki esittelee itsensä ammattinokkahuilistiksi. Voiko joku todellakin soittaa nokkahuilua ammatikseen?
Voi.
– Meitä on Suomessa muutamia, kaikki myös opettavat.
Jättiläinen nokkahuiluksi
Käsitykset nokkahuilusta koulusoittimena ja kimeäsointisena ja hieman yksitotisena instrumenttina romuttuvat viimeistään silloin, kun Saunamäki ryhtyy esittelemään soittimiensa kirjoa ja millaisia ääniä niistä lähtee.
Seinäjoen kaupunginorkesterin vieraana torstaina esiintyvä Saunamäki omistaa parikymmentä erilaista nokkahuilua; Seinäjoen-konsertissa niistä kuullaan kymmentä.
Erikoisimpiin lukeutuu kontrabassonokkahuilu, jota ummikko ei ensi vilkaisulla nokkahuiluksi edes tunnista. Saunamäki kääntelee kookasta neliskanttista arvokasta soitinta. Hän kertoo 70-luvulla suunnitellun soittimen saaneen inspiraation urkupilleistä.
Soundi on matala ja lämmin. Ja no – ei-nokkahuilumainen.
Saunamäellä on Seinäjoella mukanaan myös muun muassa keskiaikainen nokkahuilu, barokkinokkahuilu ja hänen soitetuin instrumenttinsa, moderni nokkahuilu. Senkin ulkonäkö on kaukana koulun musiikkituntien tutusta kermanvaaleasta soittimesta.
– Tiesitkö muuten mistä tuo kermanväri tulee? Saunamäki kysäisee.
– Sillä jäljitellään luun väriä. Barokin ajalta on löydetty norsun ja mammutin luusta tehtyjä nokkahuiluja. Värillä matkitaan sitä.
Soivaa historiaa
Saunamäen mukaan laajalle soitinvalikoimille on vissi syynsä. Hän sanoo, että nokkahuilua soitettaessa soitetaan aina samalla myös sen pitkää menneisyyttä. Pyrkimyksenä on historiallinen autenttisuus.
– Visuaalinen ja soundillinen estetiikka on tärkeää. Siksi keskiaikaista musiikkia soitetaan keskiaikaisen nokkahuilun kopiolla, barokkimusiikkia barokkisoittimella. Kun tullaan nykyaikaan, nokkahuilu muuttuu taas toisentyyppiseksi.
Modernit nokkahuilut ovat arvokkaita ja melko mutkikkaitakin instrumentteja. Saunamäki sanoo, että äänen on oltava tarpeeksi voimakas, ettei se huku orkesterissa muiden modernien puhallinten ääniin.
– Nokkahuilu kehittyy soittimena koko ajan. Uudet innovaatiot ovat kalliita. Harrastepuolelle ne eivät näy, mutta ammattilaisille nuo innovaatiot ovat tärkeitä.
– Jokaisen nokkahuilunsoittajan soitinvalikoima muotoutuu kuitenkin sen mukaan, minkä tyyppistä musiikkia hän tykkää soittaa. Minulle mieluisinta on nykymusiikki.
Saksofoni toinen
Miksi maailman kaikista lukemattomista soittimista Saunamäen valinta osui juuri nokkahuiluun?
Hän sanoo tutustuneensa soittimeen varhain, nelivuotiaana musiikkileikkikoulussa.
– En koskaan lopettanut sen soittamista, hän nauraa.
– Huomasin jo nuorena, miten valtava vaikutus nokkahuilulla voi olla, jos kuulija ei ole koskaan kuullut sitä osaavan soittajan käsissä. Silloin ei tarvitse enää selittää mitään, musiikki puhuu puolestaan.
Saunamäki sanoo, että teini-iässä nokkahuilu ei kuitenkaan tuntunut maailman trendikkäimmältä asialta, ja hän ryhtyi soittamaan myös saksofonia. Sibelius-Akatemiassa hän opiskeli molempia. Saksofoni on yhä hänen toinen instrumenttinsa. Lisäksi hän laulaa.
– Saksofoni on minulle ennen kaikkea yhtyesoitin, kun taas nokkahuilulla voin toteuttaa taiteellisia ambitioitani, hän kertoo.
– Teen myös tuotantohommia. Työni koostuu näistä kolmesta musiikillisesta osaamisalasta.
Somettava soittaja
Saunamäki on Suomen tunnetuin ammattinokkahuilisti. Hän on paiskinut toistakymmentä vuotta töitä petratakseen väärinymmärretyn soittimen mainetta. Hän on muun muassa Suomen nokkahuilunseuran perustajajäsen.
Moni muistaa Saunamäen Linnan juhlista Kaartin soittokunnan muusikkona. Kasvot ovat tutut myös sosiaalisesta mediasta.
Klassisen musiikin piireissä somettaminen on harvinaista, mutta Saunamäki on poikkeus. Hän tekee Instagramiin ja Youtubeen nokkahuiluaiheista sisältöä. Sysäys tuli korona-aikana.
– Huomasin silloin, ettei Youtubessa ole suomeksi ammattilaisen tekemiä nokkahuiluvideoita.
Kanavan ylivoimaisesti katsotuin video on Käärijän Cha cha cha -kappaleen tutoriaali, jolla on 28 000 näyttökertaa.
– Videoita on katsottu kouluissa ja lapset ovat esittäneet sen pohjalta Cha cha chata koulujen juhlissa. Minulle tällainen on parasta palautetta ja kertoo siitä, että nokkahuiluun voi löytää tuoreen, kiinnostavan näkökulman.
Onko muuten joku musiikin laji, johon nokkahuilu ei sovi? Taittuuko esimerkiksi hevimetalli?
– Kyllä taittuu, eniten on kiinni soittajasta ja miten hän tuntee soitettavan genren. Aina täytyy löytää jokin kulma, jolla lajityyppiä ja musiikkia lähestyy.
Katso alta Eero Saunamäen Cha cha cha -opetusvideo.
Pohjalaiset juuret
Eero Saunamäki laventaa klassisen musiikin perinteisiä raameja muutenkin kuin somettamalla. Hän tarinoi konserteissaan yleisölle nokkahuilusta, sen mahdollisuuksista ja muun muassa esitettävistä kappaleista. Hän myös juontaa konsertit mielellään.
– Pidän siitä, että voin käyttää esiintyessäni koko persoonaa.
Sinfoniaorkesterin vieraana esiintyminen ei ole Saunamäelle arkikauraa. Hän kertoo aloittaneensa konserttivierailut 2017, jolloin kantaesitettiin hänen tilaamansa Jukka Tiensuun säveltämä nokkahuilukonsertto. Saunamäki on tilannut teokset myös esimerkiksi Jouni Hirvelältä ja Kalevi Aholta.
– Olen esittänyt näitä teoksia useiden orkestereiden kanssa.
Seinäjoella kuullaan muun muassa brittisäveltäjä Gordon Jacobin nokkahuiluteos ja ranskalaisen Darius Milhaudin Scaramouche-niminen sarja, jonka saksofoniosuuden Saunamäki on sovittanut nokkahuilulle.
Saunamäki kertoo esiintyneensä Seinäjoella aikaisemmin kahdesti, edelliskerrasta on vierähtänyt vuosia.
– Kaupunki on minulle tuttu paikka lapsuudesta, sillä isovanhempani asuivat Seinäjoella. Sukujuureni juontavat Ilmajoelle.
Seinäjoen kaupunginorkesterin konsertti Taiteilijavieraana Nokkahuiluguru Eero Saunamäki 14.9.