Luin juuri Joppe Karhusen omaelämäkerran nimeltään Taistelulentäjän muistelmat. Jorma ”Joppe” Karhunen (1913–2002) toimi talvi- ja jatkosodan aikana taistelulentäjänä Suomen ilmavoimissa, saavuttaen 31,5 ilmavoittoa. Saavutuksistaan hänelle myönnettiin Mannerheim-risti ja sotien jälkeen hän yleni aina everstiksi asti. Eläkkeelle jäätyään Karhunen ryhtyi kirjailijaksi, kirjoittaen pääosin sodassa mukana olleiden kokemuksia tarinoiksi. Tämäkin kirja oli Karhuselle tyypillistä hyvää luettavaa tekstiä, mutta siitä löytyi myös eräs uusi ja mielenkiintoinen seikka, johon en aikaisemmin liene koskaan sotahistoriassa törmännyt.
Karhunen kertoi olleensa nuoruudessaan innokas hiihtäjä, joka oli päässyt aikoinaan jopa MM-kisoihin edustamaan Suomea sotilaspartiohiihdossa. Kisat järjestettiin Zakopanessa helmikuussa 1939, eli juuri tulevan sodan aattona. Kisat itsessään menivät miten menivät mutta mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Suomen joukkueessa oli viisi (5) tulevaa Mannerheim-ristin ritaria. Hans von Essen, Eino Kuvaja, Olli Remes, Olavi Ala-Kulppi ja Karhunen.
Olisi mielenkiintoista tietää Suomen joukkueen koko, jota en googlettamalla valitettavasti löytänyt mutta veikkaan, ettei se kovin suuri ole tuohon aikaan ollut. Muutama kymmenen ukkoa korkeintaan, jolloin sodassa kunnostautuneiden ritarien prosentuaalinen osuus nousee yllättävän korkeaksi.
Nyt siis puhutaan maajoukkuetason edustusurheilijoista, ei sunnuntaihiihtelijöistä.
Tämä lienee ihan ymmärrettävää, sillä sotiminen jos mikä, vaatii kovaa kuntoa ja kelläpä sitä enemmän olisi ollut kuin huippu-urheilioilla. Liekö myös ns. kilpailuvietti ollut osana tukemassa menestyksellistä sotimista, ei tiedä, mutta kaikesta huolimatta ”onnistumisprosentti” ko. porukalla on ollut sodassaan häikäisevän hyvä.
Kun otetaan vielä huomioon, että rintamalla on voinut niittää mainetta monelle muullakin tavalla kuin saavuttamalla M-R:n, niin urheilijoiden kaikkineen voidaan otaksua puolustaneen isänmaataan vähintäänkin kelvollisesti.
Petri Kortelainen
Seinäjoki