Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen arviointiryhmän ehdotukset herättävät vakavaa huolta ja pelkoa.
Alueen vammaisneuvosto haluaa nostaa esiin painavan hätähuudon niiden puolesta, joiden ääni kuuluu päätöksenteossa kaikkein heikoiten: erityislasten, vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja ikäihmisten, unohtamatta heidän perheitään ja omaisiaan.
Esitetyt säästö- ja sopeutustoimet näyttävät kohdistuvan kohtuuttomalla tavalla juuri niihin kuntalaisiin, jotka ovat täysin riippuvaisia hyvinvointialueen lakisääteisistä palveluista.
Palveluverkoston karsiminen, tukien tiukentaminen ja hoitoketjujen pirstominen eivät luo aitoja säästöjä. Ne siirtävät laskun myöhemmin maksettavaksi, huomattavasti kalliimpina erikoissairaanhoidon ja raskaiden kriisipalveluiden kuluina.
Erityislapsiperheet elävät jo nyt jaksamisensa äärirajoilla. Jos heiltä viedään ennakoiva tuki, tilapäishoito tai matalan kynnyksen terapiat, vaarannetaan vanhempien työssäkäynti ja kokonaisten perheiden hyvinvointi.
Vammaisten ja pitkäaikaissairaiden kohdalla kyse on perusoikeuksista, oikeudesta omannäköiseen, turvalliseen ja itsenäiseen arjen elämään.
Ikäihmisille lähipalvelut ja inhimillinen hoiva ovat elinehto, jota ei voida korvata pelkillä digitaalisilla etäpalveluilla.
Onko arviointityöryhmä ja hyvinvointialueen viranhaltijat ja päättäjät varmasti huomioineet YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen, YK:n vammaisyleissopimuksen ja lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista?
Hyvinvointialueen strategiana pitäisi olla ennaltaehkäisy ja inhimillisyys. Arviointiryhmän ehdotukset näyttävät kuitenkin unohtavan ihmisen numeroiden taakse.
Säästöjä ei saa tehdä murentamalla sellaisten ihmisten arkea, jotka eivät itse pääse barrikadeille oikeuksistaan taistelemaan.
Vammaisneuvosto vaatii, että päättäjät arvioivat ehdotusten inhimilliset vaikutukset huolellisesti ennen yhtäkään lopullista päätöstä. Euroja on punnittava, mutta ihmisarvosta ei voi tinkiä.
Meidän on pidettävä huolta siitä, että Etelä-Pohjanmaa on turvallinen paikka elää myös kaikkein haavoittuvimmassa asemassa oleville.