Jyrki ja Eero Paalanen ovat Vaasan musiikkielämän tunnettuja kasvoja. Sellisti Jyrki Paalanen soitti pitkään Vaasan kaupunginorkesterissa. Eero Paalasen instrumentti on basso ja soitannan tyylilaji ulottuu rokista jazziin. Päivätöikseen Paalanen on musiikin lehtori ammattikorkeakoulu Noviassa Pietarsaaressa.
Sellon sointi on tuttu kuulokuva Eeron varhaislapsuudesta.
– Isä harjoitteli kotona, ja siellä perähuoneessa sitten ramppasin keskeyttämässä soittamisen aina kun oli tylsää, Eero muistelee hymyillen.
Mieleen on jäänyt myös, kuinka muusikkoisä tulkitsi Eeron lempisarjakuvahahmon, Pellefantti-lehden Lakritsipeikon vuorosanoja laulaen.
Vähän myöhemmin kova juttu oli isän täydellinen Beatles-albumien kokoelma.
Soittamisen ilon sai löytää itse
Paalasen perheessä oli perusperiaatteena, ettei ketään kolmesta lapsesta laiteta väkisin soittamaan.
– Jos halusi, sai vapaasti kokeilla eri instrumentteja, mutta sellaista päämäärätietoista ohjailua en olisi koskaan voinut hyväksyä, Jyrki Paalanen sanoo.
Eeroa kiehtoi ensin kornetti, sitten klassinen kitara. Kun isoveli sai sähkökitaran, Eerokin innostui. Bassosta tuli sähkökitaran luonnollinen jatkumo, kun bändissä kaivattiin basistia.
– Basson kanssa olen nyt kulkenut yli 30 vuotta, Eero ynnäilee.
Keskinäinen kisailu oli ominaista pojalle ja isälle. Eerolla oli tapana haastaa isäänsä leikkimieliseen voimien mittelyyn.
– Puskettiin kilpaa otsalla, tai sitten Eero juoksi täysillä minua kohti ja kiipesi yli, tai sitten oltiin rodeota, jossa yritin tiputtaa Eeroa selästäni, Jyrki muistelee.
Tärkeää yhteisen ajan viettoa perheessä oli matkustelu. Muiden maiden tapoja ja kulttuuria haluttiin tehdä jälkikasvulle tutuksi.
– Tätä olen halunnut jatkaa myös oman perheeni kanssa, sanoo Eero, kahdeksasluokkalaisen pojan ja juuri ylioppilaaksi kirjoittaneen tytön isä.
Työjutuissa työkavereina
Työelämässä Jyrki ja Eero Paalasen polut ovat kohdanneet Vaasan kaupunginteatterissa ja Wasa Teaterissa muusikoina. Yhteisiä produktioita on ollut noin kymmenen.
Orkesterissa soittaessa Paalaset ovat olleet tasavertaisia työkavereita. Sukulaisuussuhde on tullut mieleen vasta loppukiitosten aikaan.
– Yhdessä kiitoksissa kumartaminen on tuntunut kivalta, Jyrki Paalanen sanoo.
Eero, mitä olet oppinut isältäsi Jyrkiltä?
– Diplomatiaa ja empatiaa, avarakatseisuutta ja rauhallisuutta. Näistä on ollut paljon hyötyä nykyisessä päivätyössäni. Isän esimerkki on opettanut, ettei hermostumisella ja nopeilla reaktioilla pääse mihinkään, asiat tarvitsevat oman ajatteluaikansa.
Entä Jyrki, mitä olet Eerolta oppinut?
– Rohkeutta ja oma-aloitteisuutta. Eero on hypännyt rohkeasti uusiin juttuihin ja ollut tuottamassa monenlaisia musiikkijuttuja. Hän osaa avata suunsa oikeassa paikassa. Itse olen ollut enemmän sellainen, että menen mukaan, kun kysytään. Ihailen myös Eeroa isänä ja kasvattajana.
Isänpäivää Paalaset viettävät maltillisesti.
– Emme ole kumpikaan seremoniallisia ihmisiä, emmekä nauti juhlinnan kohteena olosta, he toteavat yhteen ääneen.
Isänpäivän tienoilla saatetaan juoda leivoskahvit tai syödä yhdessä vähän fiinimmin, mutta välttämätöntä se ei ole.
Yhteisten asioiden hoitaminen on isän ja pojan yhteistä aikaa
Kun Sauli ja Antti Tuomela istuvat saman pöydän ääreen, juttu kääntyy pian paikallispolitiikan tuoreimpiin käänteisiin.
Isä ja poika ovat kumpikin Laihian kunnallisvaltuutettuja kokoomuksen edustajina. Antti Tuomela pitelee valtuuston puheenjohtajan nuijaa. Tähän pestiin hänet valittiin Laihian historian nuorimpana, 24-vuotiaana.
Sauli Tuomelalla on yli 40 vuoden mittainen kokemus kunnallispolitiikasta. Valtuuston puheenjohtajana hän oli kolmeen otteeseen, viimeisin puheenjohtajakausi päättyi vuonna 2017. Lisäksi hän on Laihian kunnanhallituksen jäsen ja sen ensimmäinen varapuheenjohtaja.
Antti Tuomela toteaa, että koska politiikan tekoa on saanut seurata pikku pojasta lähtien, oli luontevaa astua itsekin isän viitoittamalle tielle.
– Olen aina ihaillut isän kaltaisia arjen sankareita, jotka omien päätöidensä ohessa ovat hoitaneet yhteisiä asioita, hän sanoo.
Mitkä ovat tärkeimmät isältä saamasi opit?
– Isä on opettanut elämän arvoja ja vastuunkantoa. Ahkeruutta ja yritteliäisyyttä on meillä arvostettu. Olen oppinut, että työnteko kantaa ja kunhan itse näkee vaivaa, se kyllä palkitaan. Olen myös oppinut arvostamaan kotiseutua ja maaseutua. Olemme kumpikin henkeen ja vereen Laihian miehiä, Antti Tuomela luettelee.
Isältä on tullut paljon myös suoraan politiikassa pätevää oppia, poika toteaa. Tällainen oppi on esimerkiksi toisten kunnioittaminen.
– Isä on niin laajalti verkostoitunut. Olen nähnyt, miten erilaisten ihmisten kanssa tullaan toimeen ja päästään yhteisiin ratkaisuihin. Ja ihan konkreettista oppia olen saanut siitä, miten kunnallinen päätöksentekoprosessi menee.
Sauli Tuomela toteaa annettujen oppien menneen hyvin perille.
– Ei ole tarvinnut kuin pikkuisen ohjailla, laukalle ei ole menty, hän summaa ravitermein.
Entä onko vanhemmalla ja nuoremmalla Tuomelalla koskaan kuntapoliittisia näkemyseroja?
– Joskus voi olla, mutta äänestystilanteeseen mennessä olemme usein jo samaa mieltä. Meidän kanssakäymisemme on enemmän sellaista jatkuvaa sparraamista, Tuomelat pohtivat.
Luonteen erovaisuuksia miettiessä Sauli Tuomela mainitsee poikansa olevan hieman kärsimättömämpää sorttia häneen verrattuna.
– Mutta se on piirre, joka kyllä siitä hioutuu. Julkinen hallinto viimeistään opettaa, kädenkäänteessä ei mikään siinä käy.
Antti, miten luonnehtisit Saulia isänä?
– Sauli on peruspohjalainen, neuvoja annetaan pyydettäessä. Hän on johtanut esimerkillä ja ollut roolimalli elämään ja poliittiseen päätöksentekoon. Nuorempana huomasin, miten paljon aikaa vie yhteisten asioiden hoitaminen. Nyt kun hoidamme niitä yhdessä, se aika maksaa itseään takaisin.
Isänpäivää Tuomeloiden perheessä vietetään perinteisin kakkukahvein. Se, juodaanko juhlakahvit päivällä vai illalla riippuu siitä, sattuuko päivään jahtireissu. Sauli Tuomela on innokas metsästäjä. Antti Tuomela ei ole toistaiseksi muita kiireiltään tähän harrastukseen lähtenyt mukaan.
