Mitä sitä ihminen omalla puhelimella, kun ei siitä kukaan tavoittaisi kuitenkaan, sillä työssä kuitenkin olen, menkööt pois vapaapäivätkin. Ihmisten avuntarve ei katso vapaa- tai pyhäpäiviä ja hoidettavia on paljon. Miehistä ei myöskään passaa olla kiinnostunut, kuuluuhan minun työni puolesta pysyä naimattomana. Kutsumus ennen kaikkea!
Aikojen ja tapojen muuttumista ihmettelin lukiessani tänä vuonna julkaistua Jukka Pasasen tutkimusta ”Toivoa toivottomuuden keskelle, Seinäjoen diakoniahistoria 1930-luvulta vuoteen 2020”. Historia on pullollaan elämää kaikkine varjopuolineenkin, tahtoa toimia omalla paikkakunnalla ja hyvän tekemisen mahdollistamista. Varmasti se on täynnä myös raatamista ja huokauksia sekä turhautumista. Tutkimus selvittää, kuinka diakoniatyön historia on vaiherikas muuttuen vastaamaan kunkin ajan haasteisiin, kuten sotavuosiin, hyvinvointivaltion muodostumiseen, lamaan ja koronavuosiin. Laman vuosina käynnistyi velkaneuvonta ja Ruokapankkitoiminta, jälkimmäisen muokkautuessa koronavuosien aikaan käytännöllisempään suuntaan, pitkien jonojen välttämiseksi. Pasanen näkee suurimpana syynä työn muutokseen yhteiskunnan ja ihmisten arvomaailman muuttumisen sekä elämäntapojen modernisoitumisen.
Itseäni ilahdutti tutkimukseen mukaan otettu nosto Lakeuden Risti-lehdestä 80-luvulta, jossa eläköitynyt diakonissa Martta Koivusalo luonnehti: ”ihmisen kanssa työskennellessä oli oltava tarkkana kuin sähköteknikko. Pienellä liikkeellä voisi saada aikaan suuria vahinkoja.” Yli 30-vuotisen uran jälkeen hän siis totesi ihmisen olevan monimutkainen rakennelma.
Jäin pohtimaan tarkkana oloa. Sähköteknikolta näytetään vaativan mm. suunnittelua, kunnossapitoa, vianetsintää, perusteiden ymmärrystä, kykyä tulkita ja käyttää ohjelmia, kykyä työskennellä itsenäisesti ja ratkaista käytännön ongelmia sekä viestiä selkeästi ja omata hyvät vuorovaikutustaidot. Joustavuudesta puhumattakaan.
Vertaan sanoja diakoniatyöhön: tänä päivänä on edelleen oltava tarkka, toisella tapaa kuin sairaanhoidollisten tehtävien aikana. Nyt on kysyttävä, missä on tämän päivän ja tulevaisuuden hätä. On etsittävä tapoja uudistua ja löytää uusia keinoja auttaa, mahdollisesti pienemmillä resursseilla. Edelleenkään ei saa tehdä ihmiselle suurta vahinkoa.
Sinä heinäkuuta hengittelevä: jos kysyisin sinulta, mitä seurakunnan pitäisi oikeasti tehdä, mitä vastaisit minulle?