Venäläinen herra Balabanoff kuvaili kotimaansa virkamiesten tapaamista 1800-luvun taitteessa näin: Audienssit etenivät asteittain. Ensimmäisellä kerralla pyrkijä käännytettiin heti portilta, toisella kerralla odotushuoneesta ja kolmannella kerralla pääsi listalle, jolta virkamiehen sihteeri huuteli satunnaisesti nimiä. Valitut pääsivät lopulta sisempään odotushuoneeseen.
Balabanoff ei ole oikea henkilö, vaan ruotsalaisen kirjailija P. C. Jersildin mielikuvituksen tuotosta. Hahmo seikkailee kirjassa Viideskymmenes vapahtaja, jonka tapahtumat sijoittuvat Venetsiaan. Samassa kaupungissa tapaamme parisataa vuotta myöhemmin Hannu Raittilan Canal Grande -kirjaansa luoman verrattoman insinöörishahmon, Marrasjärven.
Insinööri on palkattu suojelemaan Venetsian rakennuksia veden vaikutuksilta, mutta tunnollisena miehenä hän laajentaa tehtäväänsä ja ryhtyy tutkimaan, miten koko kaupungin vajoamisen voisi pysäyttää. Marrasjärvi törmää kuitenkin mahtavaan hallinnolliseen rakennelmaan, jota edes vesirakentamisen ekspertti ei voi selättää: italialaiseen virkakoneistoon vahvistettuna EU:n byrokratialla!
Molempien kirjailijoiden taitoihin kuuluu notkean ajatuksenjuoksun lisäksi se, että kirjojen henkilöiden kommelluksiin on helppo samaistua. Kun itse elää maanviljelyspaikkakunnalla ja toimii yrittäjänä, tulee seuranneeksi ihmisten kokemuksia byrokratian rattaissa. Balabanoffin ja Marrasjärven kohtaamat byrokratiaesteet tuntuvatkin kovin tutuilta, vaikka elän eri maassa ja Balabanoffiin nähden eri aikakaudella.
Etenkään länsimaisissa, jollain tapaa kapitalismia toteuttavissa yhteiskunnissa byrokratiaa ei kuitenkaan ole tarkoitettu kiusaksi, vaan se on järkevä ja tehokas tapa järjestää hallintoa. Sen pitäisi tuottaa kansalaisille oikeusvarmuutta ja ennakoitavuutta. Byrokratian ihannekuvaa ei voi moittia. Miksi sitten joudumme lukemaan juttuja byrokratiaan lopullisesti kyllästyneistä yrittäjistä ja sen alle uupuneista viljelijöistä?
Käytän apuna Juha Vartolan kirjaa Näkökulmia byrokratiaan ja summaan, että byrokratia toimii hyvin asioissa, joissa on syytäkin noudattaa tiukasti ohjeita ja normeja. Tällaisia ovat vaikkapa sisäisen järjestyksen ylläpito, maanpuolustus ja valtion varojen hoito. Useille tehtäväalueille byrokratia puolestaan sopii huonosti.
Byrokraattisissa organisaatioissa päätösvalta on kaukana siitä pisteestä, jossa kohdataan kansalainen. Ne eivät siten ole parhaimmillaan vastaamassa moninaisiin ja nopeasti muuttuviin tilanteisiin ruohonjuuritasolla. Asioita katsotaan yhtenäistettyjen lomakkeiden kautta ja lähtökohtana on epäilys kansalais-asiakasta kohtaan. Luottamuksen puuttuessa valvotaan yksityiskohtia, pyydetään lisää selvityksiä ja saadaan kansalainen tuskastumaan.
Byrokratian luonteeseen kuuluu, että se suojelee itseään ja pyrkii kasvamaan. Mutta kuten insinööri Marrasjärvi Venetsiassa, voimme koettaa hidastaa prosessia ja jopa naputtaa pari kerrosta pinnasta pois. Tästä syystä erilaiset byrokratian purkuhankkeet ovat välttämättömiä, eivätkä ne saa jäädä vain vaalipuheeksi!
Reija Haapanen
Kirjoittaja on MMT, yrittäjä ja tietokirjailija Isojoelta.