Huoltoasemat ovat olleet aikoinaan iso osa Seinäjoen kaupunkikuvaa. Asemilta ostettiin polttoainetta ja huollatettiin autoja. Myöhemmin mukaan tuli muitakin palveluja. Huoltoasemat olivat myös tärkeitä kohtaamispaikkoja. ”Huoltsikalla” istuttiin parantamassa maailmaa, juotiin kahvia ja tavattiin tuttuja.
– Huoltoasemiin liittyy aivan omanlaisensa kulttuuri, joka nyttemmin on hiipunut lähes pois, sanoo Jukka Kuusisto, joka on kerännyt Seinäjoen vanhoja huoltoasemia kuvakalenteriksi vuodelle 2025.
Parhaimmillaan 70-80-luvuilla Seinäjoella toimi toistakymmentä huoltoasemaa. Kuusiston laskujen mukaan peräti 14 yhtä aikaa.
Tällä hetkellä Seinäjoella on ainoastaan Joupissa toimiva Neste Kari Rinta, joka pitää yllä perinteistä huoltoasematoimintaa. Lisäksi Seinäjoelta löytyy kaksi liikenneasemaa, ABC Itikanristillä sekä Neste Vapaudentie Sahanlammen risteyksessä.
Ensimmäiset autot tulivat Seinäjoelle jo 1920-luvulla, mutta yleistyivät vasta sodan jälkeen. Kun kuuluisaa Pollarin taloa siirrettiin aikoinaan Keskustorille, oli Seinäjoella vasta muutamia autoja liikenteessä.
Jukka Kuusisto kertoo tarinan Pollarin isännän talon siirrosta.
– Häneltä kysyttiin, mahtoiko talo tulla liian lähelle tien reunaa, kun näytti, etteivät autot mahtuisi kulkemaan siinä kunnolla. Pollari oli tuumannut, että ”hyvin nuo hevoset sopii tuossa kulkemaan, eikä Seinäjoelle nuota autoja ikinä tule tuon enempää.”
Aluksi Seinäjoella myi polttoainetta Standard Oil. Esso ja Gulf perustivat myöhemmin omia pumppuasemiaan. 1950-luvulle tultaessa Valtionkadulle alettiin rakentaa ensimmäisiä huoltoasemia. Ensiksi asemat keskittyivät polttoaineen ja autotarvikkeiden myyntiin sekä huoltoihin.
Kahvinmyynti tuli mukaan 1960-luvulla. Vähitellen tarjoiluihin lisättiin ruoka-annokset.
Huoltoasemat, automyynti ja autotarvikemyynti keskittyivät pohjoisen Seinäjoen alueelle, Valtionkadun, Vapaudentien ja Maakunnankadun liepeille. Linja-autoasema löytyi samalta suunnalta.
Autokauppa ja varaosamyynti, muun muassa Käyttöauto, Maakunnan auto, Hemmingin Autoliike, E-P:n Autoliike ja Koiviston Autoliike toimivat tuossa autoilun kolmiossa.
Autotarvikeliikkeitä olivat muun muassa Varaosakeskus ja Topin Auto. Alueella oli useita huoltokorjaamoja, Salmen jäähdytinkorjaamo ja monia käytetyn auton kauppoja. Toinen keskittymä oli Kauppakadulla, Esson ja Teboilin ympäristössä.
– Kun VM-Kone muutti 70-luvun alussa Rengastielle, moni oli varma, että yritys menee konkurssiin lähtiessään Valtionkadun pyhätöstä. Kun näin ei käynytkään, moni muukin autokauppa siirtyi Rengastielle, teollisuusalueelle ja Nurmon suuntaan Rajatien liepeille, Jukka Kuusisto selvittää.
Kun tultiin vuosituhannen vaihteeseen, autoilu oli alkanut muuttua isoin harppauksin. Itsepalveluasemat yleistyivät ja samalla ihmisten käyttäytyminen muutti muotoaan.
– Palvelevat huoltoasemat vähenivät pakon edessä. Seinäjoellakin niitä purettiin kerrostalojen tieltä pois, Kuusisto kertoo.
– Hienoa autoilun kulttuurihistoriaa ne ovat kumminkin edustaneet.
Kun Seinäjoen Joupin Nesteelle astuu sisään ja ottaa kahviosta ikkunapaikan, on kuin olisi astunut ajassa taapäin. Pihassa autoja tankataan vanhoista bensapumpuista ja käydään maksamassa tiskille.
Hallista kävelee huoltomies ja alkaa vaihtaa vanhemman rouvan autoon tuulilasinpyyhkimiä ilman ajanvarausta.
Sisällä asiakkaat istuvat juomassa kahvia, juttelevat ja lukevat lehtiä. Nuori nainen selaa puhelinta huoltoa odotellessaan. Joku lyö kolikkoja hedelmäpeliin.
Yrittäjä Kari Rinta vahvistaa tunnelman aitouden.
– Sikäli kuin muistan, niin tällaista täällä on ollut vuodesta 1997 lähtien. Silloin aloitin tässä yrittäjänä.
Ihmiset hakevat apua
Kari Rinta määrittelee perinteisen huoltoaseman niin, että pihaan voi ajaa ja kysyä nopeaa huoltoa heti, ilman ajanvarausta.
Rinnan mukaan tällaisia käyntejä on paljon: halutaan lampunvaihtoa, öljyn ja lasinpesunesteen lisäystä ynnä muuta pientä.
– Ihmiset on sellaisten kanssa vähän avuttomia nykyään, mutta tietysti autotkin on muuttuneet vaikeammiksi tekniikaltaan. Moni erikoishuolto on kuitenkin kaukana kaupungin laitamilla, eikä niihin voi ajaa ilman ajanvarausta.
Rinta arvioi, että päivässä Joupin huoltoasemalla lasketaan noin 300 asiakaskäyntiä.
– Yleensä asiakas tulee tähän meille, mutta on tästä käyty antamassa apuvirtaa myös Ideaparkin pihassa ja muuallakin.
Kulta-aikaa oli 80-luku
Kari Rinta on kotoisin Laihialta. Seinäjoelle hän tuli vuonna 1987, jolloin hän aloitti uuden Ruukintien Shellin yrittäjänä. Kymmenen vuoden jälkeen hän siirtyi Jouppiin.
Rinta on ollut alalla pitkään. Hän muistaa, miten Seinäjoella aikoinaan toimi toistakymmentä huoltoasemaa. Kulta-aikaa oli 80-luku.
Silloin huoltoasemien myymälätkin pursusivat tavaraa kattoon asti. Rinnan mukaan varsinkin Finnoil ja E-öljy aloittivat rihkamakaupan huoltoasemilla.
– Myyntiin alkoi tulla jos jonkinmoista rätinsuojaa ja pyyhkijänohjainta, Rinta kertoo.
Joupin Nesteellä ei ole ollut ruokamyyntiä, mutta huoltoasemilla ateriointi oli takavuosikymmeninä hyvinkin suosittua.
– Seinäjoella varsinkin keskustan Teboil oli aina täynnä ruokailijoita, Rinta muistelee.
Huoltoasemien alamäki alkoi vähitellen 1990-luvulla. Kylmät tankkauspisteet tulivat maisemaan ja kiireitään lisännyt kansa alkoi pysähdellä ainoastaan niiden ääreen.
– Siinä mielessä kilpailu koveni hetkessä. Kun tankkaajia ei enää käynyt huoltoasemilla entiseen malliin, tehtiin vähemmän myös kaikkea muuta kauppaa. Se näivetti huoltoasemia, jotka putoilivat pois pelistä yksi toisensa jälkeen.
Kari Rinta työllistää Joupin Nesteellä nykyisin kuusi henkilöä. Hänen mukaansa ”hommalla elää”, muttei vaurastu.
– Itse pitää tehdä paljon. Tämä on vähän kuin elämäntapa. Samalla tämä on sosiaalista hommaa, ihmisiä näkee paljon. Tänäänkin aamukahville tulijat odottivat oven takana jo 5.45, kun tulin työmaalle. Mikäs siinä, ovi auki ja pannu porisemaan.
Viime viikot on ollut käynnissä talvirengassesonki. Rinta laskee heilläkin olleen 30–40 renkaanvaihtoa päivässä.
Siitä voi päätellä, että kokonaisvaltainen huoltotöiden tarjoaminen on se, joka tuo voita leivän päälle.
Sen sijaan bensanmyynti on enää vain palvelun tarjoamista asiakkaille.
– Ennen bensanmyynnistä nettosikin jotain. Nyt sen kannattavuus on pientä, yrittäjälle jää muutama sentti per litra.
Rinta ei kuitenkaan osaisi ajatella tekevänsä mitään muuta työtä.
– Rakkaudesta lajiin. Kyllä minä tästä työstä ajattelin eläkkeelle jäädä.
