Avioliitto on aina tasa-arvoinen, mutta se on vielä enemmän kuin siitä yleisesti puhutaan.
Varmasti monestakin suusta ja syystä kuuluu tämän vapautta ja itsenäisyyttä korostavan ajan keskellä, että avioliitto ja kirkkohäät ovat menneen talven lumia ja aikansa elänyt yhteiselämä. Missä vika?
Onko miehen ja naisen välisen avioliiton merkitys kadonnutkin vain siksi, että avioliiton sitoutumisen vahvistaja ja ”takuumies”, sen siunaaja on unohdettu?
En enää oikein usko, että asia on ihan kaikissa tapauksissa aina niin. Monessa tapauksessa jo uudet tuulet puhaltavat. Avioliitolupaus ja sitoutuminen, erityisesti nuorten aikuisiän kynnyksellä olevien, niin poikien kuin tyttöjen kohdalla näyttää elävän nyt uutta renessanssia ja avioliiton suosio on herännyt uuteen nousuun.
Miksi? Halutaan muutosta tähän ajan tuomaan vapauden sekamelskaan. Yhä enemmän arvostetaan sittenkin sitoutumisen merkitystä, joka asenne on elämän ankkuri. Kaivataan vastuullisuutta, pysyvyyttä ja uskollisuutta, elämän myrskyistä ja tunteista huolimatta.
Monien nuorten kohdalla ääneen sanottuja sanoja ovat tänään, että ei haluta jättää ketään heitteille ja mitään porsaanreikiä, ketunhäntiä ja pakoreittejä enää ilmaan, vain yksin itsekkäistä syistä.
Ei etsitä oikopolkuja, kun itsellä on vain paha olla ja siltä vain alkaa tuntumaan, niin pääsisi siitä suhteesta myös mutkattomasti ulos. Hevillä ei sanota hyvästi heti kun toinen sanoo pahasti. Korostetaan, että kaikki ”myrskynvärit” kuuluvat elämään.
Koko elämäni, jo yli seitsemän vuosikymmenen aikana, kohdalleni ei ole sattunut hääjuhlia juuri paljoakaan enemmän kuin tänä kesänä oli. Tänä kesänä olin saanut henkilökohtaisen kutsun osallistua viiteen hääjuhlaan ja olen ihmeissäni.
Miksi on näin, en edes tarkkaan tiedä. Mutta sen tiedän, kaikkien näiden kutsujen takana on uusi aika, kristillinen arvomaailma, jota minä arvostan ja kunnioitan, jolla kalliolla seison.
Nämä kaikki tuoreet, nyt vihityt viisi pariskuntaa ovat nuoria aikuisia eri seurakunnista. Heidän kanssaan olen ystävystynyt ja ollut myös enemmän tai vähemmän tekemisissä jo monien vuosien ajan.
Kuitenkaan, heitä ei yhdistänyt joku tietty, yksi ainoa ja sama seurakunta tai ”uskonto”. Ei, vaan ytimessä on yksi ja sama usko.
On ollut hienoa ja etuoikeus saada nähdä ja tutustua näihin viiteen erilaiseen, nyt yhteistä elämää alkaviin, kyseleviin ja avoimiin sekä elämän tarkoitusta etsiviin nuoriin miehiin ja naisiin.
Kaikissa nuorten hääjuhlissa Tuusulassa, Lemillä, Valkealassa, Taipalsaarella, Lappeenrannassa vihkijänä ja yhteisen matkan siunaajana oli jonkin seurakunnan pappi. Ja kaikkia nuoria yhdisti matkaevääksi liki samat sanat, jossa Paavali korostaa tervettä tasa-arvoa sekä sitoutumista, joka asettaa aviopuolisot, miehen ja naisen tasa-arvoiseen asemaan.
Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa, mutta samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa. Tämä totuus on johdonmukainen seuraus siitä, että Jumalan luomat mies ja nainen tulevat yhdeksi lihaksi, yhdeksi olennoksi. Ihmeellistä.
Näitä kaikkia nuoria yhdisti, sama usko ja sama hengellinen arvomaailma, kristinusko, jonka ohjaus ja siunaus kuljettaa, sitoo ja punoo heidän yhteisen elämän hyviin käsiin kaikkina päivinä kauas, kauas.
Pauli Sutinen
Lappeenranta