Seinäjoki on kuuluisa liikennekulttuuristaan. Kaikki rakentuu autojen ehdoilla.
Lähtökohta on, että johonkin pääsisi nopeammin, ei että tien varrella olisi turvallisempaa. Vapaudentien jatke nostaa välillä päätään. Puhutaan ruuhkista. Aamulla voikin joutua ajamaan hetken jonossa.
Kun keskustaa ja uutta toria ”kehitettiin”, jäi mieleen kovasanainen väittely polkupyörän ystävien ja niiden kesken, joiden pitää saada auto kaupan oven viereen.
Lopputulos on nähtävissä. Maakunta ei koskaan tottunut pysäköintikuvioihin, joita rakennettiin alusta alkaen kuin Tampereen kokoista kaupunkia varten. Yksityinen parkkivalvonta sotki loput.
Kylätie on hiljainen. Vastuunkantajia ei ole. Koska Ideaparkissa väkeä riittää, tulisi hyväksyä tosiasiat ja lopettaa keskustan ”kehittäminen” vanhoilla perusteilla. Viimeisin huti realisoituu asemalla. Kaupunkisuunnittelu ?
Kotikatu oli taas fokuksessa, kun sattui vakava onnettomuus. Valvonnan vaatimukset heräsivät.
Esitin eräässä somekeskustelussa, etteivät kaikki kaahailut päädy tutkaan, vaikka ylinopeuksia kirjataan päivittäin. Kyse on asenteesta. Vertaan huumeisiin. Kirjoitin kauan sitten, kun 100 kiloa jäi poliisin haaviin, että huoli onkin siinä, paljonko menee ohi.
Tein mökiltä palatessa testin. Valtatie 66:lla on paikoin 80 km/h rajoitus ja vilkas liikenne. Köröttelin sääntöjen mukaan. Kaksi autoa ohitti. Kun ajoin Ruukintietä (40 km/h rajoitus), ohi meni jokainen.
Päivät ovat erilaisia. Joskus siinä lipuu kymmenen auton jono, eikä mitään kiirettä. Keulassa joku lainkuuliainen.
Edesmennyt toimitussihteeri Raimo Vaisto totesi, että jos ei ole mitään sanomista, aina voi kirjoittaa liikenteestä. Kirjoitin kymmenen vuotta sitten Ruukintiestä tehdyn aloitteen vesittämisestä. Samalla otsikolla.
Tämä kun ei oikene itsestään.
Jarmo Lintala
Lapsenlapsia koulutiellä
Seinäjoki