Toronto Maple Leafsin kanadalaishyökkääjä John Tavares saavutti jääkiekon NHL:ssä 500 runkosarjamaalin rajapyykin. Hän on NHL:n verkkosivujen mukaan historian 49:s pelaaja, joka on pystynyt tähän. Suomalaisista joukkoon kuuluvat Teemu Selänne (684 maalia) ja Jari Kurri (601).
Tavaresin saavutus oli laiha lohtu. Toronto hävisi Columbus Blue Jacketsille maalein 3–6 torstain vastaisena yönä Suomen aikaa.
– Tätä peliä pelataan, jotta joukkue voittaisi, ja kaikessa on kyse vain joukkueesta. Totta kai olisin halunnut, että saavutuksella olisi ollut suurempi vaikutus itse otteluun, 35-vuotias Tavares kertoi NHL:n tiedotteessa.
– Mutta varmasti tulevina päivinä ja hetkinä osaan arvostaa sitä enemmän.
Kaikki peliin joka päivä
Tavares aloitti NHL-uransa vuonna 2009 New York Islandersissa ja edusti seuraa vuoteen 2018, jolloin hän siirtyi Torontoon.
Tavares teki ensimmäisellä kaudellaan Torontossa 47 maalia, mutta tasaisuus on ollut valttia läpi pitkän NHL-uran. Hän on tehnyt vähintään 30 runkosarjamaalia seitsemällä kaudella. Uran 1 195 runkosarjaottelussa on syntynyt pisteet 500+628=1 128.
– En voi kertoa tarpeeksi loistavia asioita Johnnystä, millainen henkilö, joukkuetoveri ja ammattilainen hän on, Toronton tähtihyökkääjä Auston Matthews kuvaili NHL:n verkkosivuilla.
Jenkkihyökkääjä Matthews kiitteli häntä seitsemän vuotta vanhemman Tavaresin näyttämää esimerkkiä ja sitoutumista.
– Hän on jätkä, joka panee kaiken peliin joka päivä ja on yksi kovimmista työntekijöistä. Hän pitää huolta itsestään kaikin tavoin.
Toronton suomalaishyökkääjän Matias Maccellin plus-miinuslukema oli tyly –3. Hän jäi pisteittä. Columbuksen Mathieu Olivier (1+3) ja Charlie Coyle (0+4) olivat joukkueensa tehokkaimmat.