I’m a rocker. I’m a roller. I’m a right out of controller. I’m a wheeler. I’m a dealer. I’m a wicked woman stealer. I’m a bruiser. I’m a cruiser. I’m a rockin’ rollin’ man.
Näillä sanoin alkaa yksi aikamme suurimmista rock n’ roll -rutistuksista, AD/DC:n Rocker. Jo ensimmäisen säkeistön sanat kertovat, mistä on kyse. Pyhästä yksinkertaisuudesta, rockin alkujuuresta, suuresta salamasta, jonka iskusta jokainen solu syttyy soittamaan sähkökitaraa.
Australialainen AC/DC on tahkonnut näitä salamoita jo yli 40 vuoden ajan. Tänään yhtye heittää Hämeenlinnassa 11. Suomen keikkansa. Kyseessä on tämän suven suurin rock-konsertti, sillä paikalle saapuu yli 50 000 kuulijaa.
AC/DC on eriskummallinen yhtye. Yksikään bändin pitkäsoitto ei löydy maailman parhaiden levyjen listoilta. Jos minun olisi valittava autiolle saarelle kuunneltavaa, yhtyeen musiikki ei tulisi ensimmäisenä mieleen.
Silti joka kerta, kun Rocker kajahtaa ilmoille, se on parasta, suurinta ja kauneinta, mitä maa päällään kantaa.
Sitä ei käy kieltäminen, etteivätkö nämä aussi-ihmeet olisi kierrättäneet samaa kaavaa jokaisella levyllään, tai no, kappaleellaan, 42 vuoden ajan. Ja joo, kyllähän yhtyeellä on ollut omat suvantovaiheensa eivätkä tuoreimmat julkaisut yllä alkupään jytäklassikoiden tasolle.
Mutta yhtyeessä on kyse jostain paljon suuremmasta, kuin kolmen minuutin rock-kappaleen toistuvasta kaavasta. Tai 157-senttisestä soolokitaristista Angus Youngista hyppimässä koulupuvussaan pää nykien Hämeenlinnassa vuonna 2015, juuri kuten jokaisella keikalla sitä ennenkin.
Pienet aussiukot ovat tuoneet todeksi sen tosiasian, että maailman parhaat kappaleet rakentuvat yksinkertaisten palasten pohjalle. Kun avaa radion, voi kuulla kuinka nykymusiikissa nämä peruspalaset hukattu tai siirretty tylysti taka-alalle, tyhjänä kumisevan äänimaton alle.
42-vuotias veteraani AC/DC on ajankohtaisempi yhtye kuin koskaan.