Asian­tun­ti­ja: ”YK:n pe­rus­kir­jas­ta ei löydy vahvaa oi­keus­pe­rus­taa”

Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi toimii myös Helsingin yliopiston Erik Castrén -instituutin johtajana.

Suomen ja usean muut länsimaan päätös lähettää sotilaitaan Afganistanin Kabuliin suojaamaan kansalaistensa evakuointioperaatioita oli historiallinen, sillä vastaavanlaisia operaatioita ei ole aiemmin juuri tehty.

Eduskunta vetosi päätöksessään sotilaallista avunantoa käsittelevään lakiin, mutta YK:lta oikeutusta ei pyydetty.

Kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi kertoo olevansa huolestunut siitä, mitä seurauksia operaatiolla saattaa olla kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Vahvaa oikeusperustaa operaatiolle ei YK:n peruskirjasta Koskenniemen mukaan löydy.

Operaatiolla joko laajennetaan peruskirjan sanelemaa voimankäytön oikeutta tai rikotaan peruskirjaa.

Koskenniemi painottaa, ettei hän kritisoi päätöstä lähettää sotilaallista apua Afganistaniin, vaan kyse on ennemmin YK:n peruskirjan vanhentumisesta. Sitä ei kuitenkaan tiedetä, tuleeko jokin valtio käyttämään tapausta myöhemmin ennakkotapauksena tilanteessa, jossa perusteet eivät ole yhtä hyväksyttävät.

– Tässä tapauksessa perusteet ovat hyvät, mutta seuraavalla kerralla ne eivät välttämättä ole, Koskenniemi kertoo.

Koskenniemi odottaa Suomen ja muiden sotilaallista suojaustukea lähettäneiden valtioiden perustelevan toimiaan YK:lle kahdella eri tavalla: valtiot joko katsovat toimiensa lukeutuvan itsepuolustuksen piiriin tai sitten ne väittävät tietynlaiseen pakkotilanteen oikeuttavan hetkellisen säännöistä poikkeamisen.

Koskenniemen mukaan kummatkin perustelut ovat historiassa tulleet tavallisesti torjutuksi. Niitä ovat käyttäneet pääasiallisesti suurvallat, joiden ”suojausoperaatiot” ovat kerta toisensa jälkeen kohdanneet vastarintaa YK:n turvallisuusneuvostossa, kun niiden on katsottu tapahtuvan imperialistisin tarkoitusperin.

Muun muassa Iso-Britannia ja Ranska käyttivät perustelua oikeutuksenaan lähetettyään sotilaitaan Egyptin maaperälle Suezin kriisissä 1950-luvulla.

Valtiot vetosivat tuolloin alueella olleeseen eurooppalaisen väestön turvallisuuteen.

Samankaltainen tilanne toistui Dominikaanisessa tasavallassa vuonna 1965 ja Grenadassa vuonna 1983 tällä kertaa vain Yhdysvaltojen toimesta.

Koskenniemen mukaan hankalin tapaus oli, kun Israel lähetti iskujoukon Ugandaan israelilaisen lentokoneen tultua kaapatuksi vuonna 1976.

– Silloin Yhdysvallat puolusti sitä ainoana, ja kykeni ehkäisemään tapauksen tuomitsemisen. Yleinen mielipide oli, että operaatio on laiton.

Koskenniemen mukaan parasta olisi, jos YK:n turvallisuusneuvosto antaisi operaatiolle hyväksynnän. Näin ei ehkä kuitenkaan tapahdu. Kolonialistisen historian vuoksi kansainvälisestä oikeudesta löytyy vain hyvin hatarasti perusteluja operaatioiden kaltaisille toimille.

Koskenniemi on huolissaan tilanteesta, jossa jokin valtio käyttää Afganistanin operaatioissa käytettyjä perusteluja jatkossa selkeästi vääriin tarkoituksiin.

– Perustelihan esimerkiksi Venäjä tunkeutumistaan Krimin niemimaalle vuonna 2014 tarpeella suojata alueen venäläisväestöä, Koskenniemi kertoo.

Päätöksentekijöiden tulee Koskenniemestä pohtia tarkkaan, kuinka he lausunnoissaan operaatiota perustelevat.

Jos esimerkiksi YK:n peruskirjan itsepuolustusoikeutta koskevaa pykälää tulkitaan joustaen, voi samankaltaisen perustelun odottaa tulevan vastaan myös muilta tahoilta tulevaisuudessa.

Koskenniemi uskoo myös, että keskustelua YK:n peruskirjan päivittämisestä tullaan käymään operaatioiden seurauksena.

Peruskirjan muuttamiselle hänellä on kuitenkin vain pienet odotukset.

– Maailmassa ei ole vaikeampaa tehtävää, kuin YK:n peruskirjan muuttaminen, Koskenniemi kertoo.

Sakari Hällfors