Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue joutui arviointimenettelyyn usean tekijän yhteisvaikutuksesta.
Sote-rahoitusmalli kohtelee alueita eri tavoin. Rahoitus riippuu väestörakenteesta, erityistekijöistä ja käytössä olevista tietojärjestelmistä tavalla, joka suosii muuttovoittoisia alueita, vaikka muuttajat ovat usein nuoria ja keskimääräistä vähemmän palveluja käyttäviä.
Samaan aikaan väestöltään ikääntyvät ja väestökatoa kokevat alueet, kuten Etelä-Pohjanmaa, jäävät tilanteeseen, jossa kasvava palvelutarve ei näy rahoituksessa riittävästi.
Ei ole sattumaa, että arviointimenettelyyn päätyi kolme samankaltaista hyvinvointialuetta: muuttotappioisia, ikääntyviä ja samaa tietojärjestelmää käyttäviä.
Tietojärjestelmillä on keskeinen rooli, koska pitkäaikaisdiagnoosit muodostavat tarveperusteisen rahoituksen pohjan.
Oikeuskansleri totesi 23.4.2025 antamassaan päätöksessä, että rahoituksen tietopohja on puutteellinen. Tietojärjestelmien ja kirjaamiskäytäntöjen erot ovat vaikuttaneet rahoitukseen merkittävästi, ja rahoitusmalli on johtanut perusteettomaan alueiden väliseen eriarvoistumiseen.
Tämä kokonaisuus edellyttää avointa ja perusteellista selvittämistä sekä riittävän laajoja korjauksia kansallisella tasolla. On huomionarvoista, että arviointimenettelyissä ei arvioida rahoituksen riittävyyttä, vaikka se on olennainen osa kokonaisuutta.
Myös alueellinen poliittinen päätöksenteko on vaikuttanut tilanteeseen.
Etelä-Pohjanmaan aluevaltuuston ensimmäisellä kaudella ei syntynyt riittäviä säästöpäätöksiä, jotka olisivat voineet tasapainottaa taloutta ajoissa. Äänestysluettelot osoittavat, että monet valtuutetut suhtautuivat säästöihin varauksellisesti.
Aiempi, kuntapohjainen palveluverkko pysyi pitkään muuttumattomana, vaikka esim. THL:n arviointikertomus 2025 totesi verkon ylittävän alueen kantokyvyn.
Sopeuttamistoimien viivästyminen on ylläpitänyt selvästi maan keskitasoa korkeampaa kustannustasoa suhteessa palvelutarpeeseen.
On ymmärrettävää, että säästöpäätökset herättävät huolta palvelujen saatavuudesta, mutta niiden lykkääminen on osaltaan mahdollistanut alijäämän hallitsemattoman kasvun.
Tilanne nostaa esiin kysymyksen siitä, mitä julkisia palveluja Suomessa halutaan rahoittaa ja millaisia yhteisiä prioriteetteja pidämme tärkeinä.
Talouden tasapainottaminen on johtanut siihen, että sote-palveluiden rahoituksen kasvu on painettu minimitasolle, jopa pienemmäksi kuin henkilöstön palkkaratkaisut edellyttäisivät. Tämän seurauksena lähes kaikki hyvinvointialueet ovat joutuneet ja tulevat jatkossakin joutumaan toistuviin ja mittaviin yt-menettelyihin.
Julkista palveluvalikoimaa joudutaan väistämättä priorisoimaan. Vähähyötyisistä hoidoista luopuminen ja resurssien kohdentaminen vaikuttaviin palveluihin on välttämätöntä. Järjestelmää on uudistettava niin, että se toimii yhdenvertaisesti eri puolilla maata.
Hoitoon pääsy ei tällä hetkellä toteudu tasapuolisesti. Ikääntyneet, pienituloiset ja paljon sairastavat joutuvat odottamaan perusterveydenhuollon palveluja pitkään.
Samaan aikaan työssä käyvät pääsevät työterveyshuollon kautta hoitoon nopeasti, ja maksukykyiset voivat hakeutua yksityislääkärille saman päivän aikana.
Julkisen sektorin lääkäripula on suurin siellä, missä tarve on suurin. Tilanne on kriittinen erityisesti vakavien sairauksien, kuten syövän, varhaisen toteamisen kannalta. Viivästykset lisäävät riskiä myöhäisestä diagnoosista, heikentävät hoitotuloksia ja kasvattavat kokonaiskustannuksia.
Siksi tarvitaan rohkeita päätöksiä nyt, jotta hyvinvointivaltion lupaus kantaa myös tulevaisuudessa.