Teatteri Cabaret-musikaali Vaasan kaupunginteatterissa. Käsikirjoitus Joe Masteroff, sävellys John Kandet, ohjaus Reija Wäre.
Tervetuloa Berliiniin! toivottavat porraskaiteilla kiemurtelevat, vähäpukeiset naiset yleisön saapuessa Vaasan kaupunginteatterin katsomoon.
Katsojaa johdatellaan Cabaret-tunnelmaan ennen esityksen alkua myös lavalla. Näyttelijät keimailevat penkkirivien väleissä ja oikeastaan myös päällä, sillä estradia on jatkettu ensimmäisille penkkiriveille. Ratkaisu tuo tapahtumat poikkeuksellisen lähelle yleisöä.
Ohjaaja Reija Wäre ei päästä esiintyjiä helpolla, sillä upeissa tanssinumeroissa nähdään jopa akrobatiaa. Näyttelijät pidetään liikkeessä varsinaisten tanssiesitysten väleissäkin.
Kolme tärkeää tilaa
Berliiniin 1930-luvulle sijoittuvassa musikaalissa on kolme tärkeää tilaa. Yksi niistä on junanvaunu, jossa amerikkalainen kirjailija Clifford Bradshaw (Oiva Nuojua) tapaa saksalaisen Ernst Ludwigin (Miika Alatupa).
Kirjailija saa lisää tuttavia boheemissa kaupungissa Kit Kat Clubin esiintyjistä. Erityisen kiinnostunut muukalaisesta on kyseenalaisen maineen omaava Sally Bowles (Emma-Sofia Hautala). Hautala laulaa ja näyttelee upeasti, joskin keikistelee vähintäänkin tarpeeksi.
Romansseja majatalossa
Toinen tärkeä kohtauspaikka on keski-iän ylittäneen Fräulein Schneiderin (Raisa Vattulaisen) pyörittämä majatalo. Sally purkaa matkalaukkunsa siellä asuvan kirjailijan huoneeseen omin luvin.
Majatalossa asuu myös vanhempi herrasmies Herr Schulz (Timo Luoma). Schulzin ja majatalon emännän välinen rakastuminen ja eroaminen ovat koskettavaa seurattavaa. Romanssi nousee tärkeäksi osaksi kokonaisuutta.
Mainittava on myös nopeasti roolihahmonsa mukaan muuttuva, joka paikkaan ennättävä seremoniamestari (Petteri Hautala), joka omien laulujensa ja tanssiensa lisäksi vie tilanteita eteenpäin ja avaa niitä yleisölle.
Orkesteri hienosti esille
Näytelmän tärkein tila on kabareeklubi, jossa ensimmäisellä puoliajalla on pitkästyttävänkin kauan liian hauskaa.
On musiikkia, tanssia, drinkkejä, paljasta pintaa ja jos jonkinlaista puolialastonta vetkutusta. Myös majatalossa vietetty irstas elämä olisi tullut selväksi pienemmälläkin merimiesjoukolla.
Musikaaleissa usein yleisöltä piiloon jäävä orkesteri pääsee pyörivän lavan ansiosta osaksi bileluolan menoa tämän tästä.
Soittajat hoitavat hyvin hommansa, vaikka näyttelijät pyrkivät valtaamaan heidänkin tilaansa. Piano soi kauniisti, vaikka sen päällä tanssittaisiin.
Erilaisuutta ei vieläkään hyväksytä
Toinen puoliaika on lyhyempi ja vakavampi. Osa roolihahmoista on juutalaisia, osa paljastuu uhoaviksi natseiksi.
Vaikka näytelmään perustuva Goodbye to Berlin -kirja on kirjoitettu melkein sata vuotta sitten, esitys on teemoiltaan edelleen ajankohtainen.
Erilaiset ihmiset erilaisine mielipiteineen joutuvat helposti nokkapokkaan ja saavat paljon tuhoa aikaan.
Sama on rakkauden ja vihan kanssa. Ketä on sallittua rakastaa tai vihata?
Esityksessä homot, transukupuoliset ja jopa suomenruotsalaiset pistetään sorsittujen listalle. Tilanne ei ole juuri muuttunut esityksen syntyvuosista.
Mietin, olisiko musikaalin nykyversiossa voinut korostaa asiaa vähemmän ja edesauttaa yhteiskunnassa vähitellen tapahtuvaa erilaisuuden hyväksymistä?
Kutkuttavalla tavalla aihe on erittäin ajankohtainen juuri Vaasassa juuri nyt, kun Vaasan suomalaisen seurakunnan uusi kirkkoherra ilmoitti lopettavansa sateenkaarimessut.
Vakava loppu mietityttää
Näytelmän loppukohtaus jää mietityttämään. Olivatko totiset valkoiset hahmot tulevan toisen maailmansodan uhreja, kaasukammioon kuolleita vai jotain ihan muuta?
Oli miten oli, musikaali näyttää, kuinka ihminen kaipaa kurjuudenkin keskelle sirkushuveja.
Siitä muistuttaa myös musikaalissa Sallyn laulama kappale ”Maailma on kabaree vain”.
