"On pakko itseään puolustaa, on pakko”.
Rohkea teko saattaa nuoren Sofia Amanda Vestmanin vaikeuksiin. Enempää juonta paljastamatta todettakoon, että miehisessä viisaudessaan Turun tuomioistuin toteaa terveen naisen sairastavan spychosis hystericaa, parantumatonta mielisairautta.
Vuonna 1910 tuo diagnoosi tarkoittaa menolippua Seilin suljetulle saarelle, jonne lähdetään vain omat arkkulaudat mukana. Eristyksiin tuomittujen naisten karuna kohtalona saarella on elää ”elämätöntä elämää”, kuten näytelmässä todetaan.
Seilissä naiset kuitenkin myös auttavat toisiaan. Yhteisöllisyys pitää monet hengissä ja järjissään.
Naispääosan Sofiana tekee valovoimainen Natalil Lintala. Hänen rinnallaan päärooleissa nähdään Heidi Kirves, Anna-Maija Jalkanen ja Inka Reyes, joista jokainen on sekä vahva näyttelijä että laulaja. Naisten palavat soolot Hullun laulusta Tulilauluun ja riipaisevaan Vauva-aariaan jäävät mieleen.
Jussi Vahvaselkä on tehnyt esitykseen hienon, hieman oopperahenkisen musiikin seitsenpäiselle orkesterille. Kamarimusiikilliset sävyt vaihtuvat lennosta tanssillisiin rytmeihin. Isoimmillaan meno yltyy liki ultrabramaisiin vyörytyksiin.
Illan sävellyksellinen kohokohta on merellinen airoaaria, ”Mihin tämä soutu minut vie”, jonka tulkitsevat kaupunginteatterin oma äänitykki, lakeuksien Tuonen lautturi, Esa Ahonen, sekä hyvin läpi illan laulava Natalil Lintala.
Rankan mielisairaalakuvauksen lisäksi Seili kertoo Sofian ja Johanneksen (Kai Bäckström) traagisen rakkaustarinan, jota seurataan kahta eri linjaa pitkin. Onnistunut toteutus tuo mukanaan jopa jännitysnäytelmän elementtejä.
Pauliina Saloniuksen ohjauksessa on eloisa rytmi ja hyviä temponvaihdoksia. Tällä, käsiohjelman mukaan omakohtaisellakin, teoksella Salonius jättää komeat jäähyväiset Seinäjoelle.
Seilissä kaupunginteatteri pääsee käyttämään ensi kertaa pyörivää näyttämöä. Onneksi uutta tekniikkaa ei yliviljellä.
Tyylikäs ja maalauksellinen lavastus tukee tarinaa pienin keinoin. Tästä hyvä esimerkki ovat näyttämön revityt kehykset versus päähenkilöiden särkyneet sydämet.
Lavastus jättää paljon tilaa isoille videokuville, jotka ovat vaikuttavia kerta toisensa jälkeen, oltiinpa vapaina veden alla tai pakkopaidassa nurkkaan teljettynä.
Seilin naisten on kestettävä niin mantereella kuin saarella miesten mieli- ja väkivaltaa. Meno on paikoin niin pakahduttavaa, että tekisi mieli huutaa ”seis”, ”irti”, ”lopettakaa”.
Tässä valossa esitys on valitettavan ajankohtainen tänäkin päivänä, samoin sikäli, että erilaiset mielenterveysongelmat lisääntyvät vauhdilla varsinkin nuorten keskuudessa.
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn avaa väkevä ja tosipohjainen tarina, joka ansaitsee tulla kerrotuksi.
Seilin kruunuksi kirkastuu yllättävä ja koskettava loppukohtaus. Se puhdistaa näyttämön jättäen kauniin ja lohdullisen kuvan elämästä, joka sittenkin on ollut kaiken läpikäymisen arvoinen.
Seilin tekijät
Seili-musikaali. Käsikirjoitus Satu Rasila ja Mikko Kouki, ohjaus Pauliina Salonius, sävellys Jussi Vahvaselkä, koreografia Marko Carlsson, lavastus Jani Uljas, puvustus Taija jokilehto, valot Hannu Raja-Aho, videot Lauri Virkkala, äänet Tomi Rintamäenpää, kampaus ja maskit Johanna Uusitontti. Ensi-ilta Seinäjoen kaupunginteatterissa 7.9.2024.
Rooleissa: Natalil Lintala, Kai Bäckström, Inka Reyes, Heidi Kirves, Anna-Maija Jalkanen, Mia Vuorela, Mari Pöytälaakso, Esa Ahonen, Jussi Jätinvuori, Pauliina Saarinen, Pasi Nikula, Jani Johansson, Kristiina Karhu, Tomi Turunen, Riikka Lifländer, Heikki Meurman, Aarne Mäkiranta ja Väinö Kråknäs.
Orkesterissa: Aleksi Laukkonen, Tuomo Tiitinen/Mari Taivalmaa, Timo Luostari, Petri Välimäki, Seppo Istukaissaari, Arto Panula, Krister Aho/John Alen, Teemu Vuorela/Ukko Vuorela.