Kun covid-19-virus iski alkuvuodesta tänne meille Suomen niemellekkin, sekoitti se melkoisesti yhteiskunnan korttipakkaa, ei yksin terveyden kannalta vaan myös taloudellisesti. Juuri ensiaskeleitaan ottava Sanna Marinin johtama hallitus joutuikin heti varsinaiseen tulikokeeseen, mutta tuleen ei jääty makaamaan, vaan THL:n ja muiden terveys- ja talousasiantuntijoiden tukemana, sekä eduskunnan myötävaikutuksella, ei vain hallituspuolueiden, vaan oppositiota myöden tilanne piti saada mahdollisimman pian hallintaan.
Nyt kun tilanne on melko hyvin hallinnassa taudin suhteen, on se vaatinut kuitenkin suuren summan euroja, johon eivät yksinomaan valtion nykyiset varat ole riittäneet. Tilanteen elvyttämiseksi on tarvittu miljardeja euroja lisää lainaa valtiolle, mikä sinänsä ei ole ollut mikään ongelma.
Ongelman näyttää muodostavan se, että jotkut tahot ovat huolissaan siitä, kun tulee lainojen takaisinmaksun aika, mistä hallitus näihin rahat silloin kerää, ei ainakaan lainoja sovi jättää nykynuorten ja tulevien sukupolvien maksettavaksi.
Mutta mitä pahaa siinä sitten olisi, onhan Suomen itsenäisyyshistorian aikana näin tehty aikaisemminkin.
Kaikenlaiset katasrofit ja kriisitilanteet on jätetty aina jälkipolvien maksettavaksi. Näin oli heti itsenäisyyden alussa käydyssä sisällissodassakin, joka jätti syvät haavat silloiseen yhteiskuntaan ja näiden haavojen parantuminen ei ollut helppoa. Niiden arpeutuminen oli vaikeaa ja ovatkohan kaikki haavat arpeutuneet vielä tänäänkään.
Kun rauhan aika vihdoin tuli ja alkoi jälleenrakentamisen aika, ei sekään sujunut mutkattomasti, kun luokkaerot jäivät vielä puolin ja toisin kytemään. Niinpä kustannukset, joita tämä sota jätti jälkeensä, jäivät, kuinkas muutenkaan, kuin tulevien jälkipolvien maksettavaksi.
Ei mennyt kuin parikymmentä vuotta, kun syttyi toinen maailmansota, johon Suomikin joutui talvi- ja jatkosodan muodossa.
Silloin yhteiskunta pysähtyi totaalisesti. Nuorten miesten täytyi tarttua aseisiin ja lähteä yhteisymmärryksessä puolustamaan ansaittua itsenäisyyttämme ylivoimaista vihollista vastaan. Sotaa ei kuitenkaan voitu käydä etänä, ei myöskään istua olohuoneen sohvalla tuijottaen kuvaruutuun ja näppäillä sylissä ollutta laitetta. Silloin oltiin silmätysten vihollisen kanssa, ainoana ohjesääntönä oli, tapa tai tulet itse tapetuksi.
Entäs kotirintama, siellä kun käytiin omaa sotaa toimeentulon kanssa naisten ja vanhusten voimin, jotka kuitenkin saavuttivat uskomattomilla fyysisillä voimillaan ja varmasti korkeimmankin johdatuksella todellisia urotekoja ja kekseliäisyydellään kaikenlaista pulaa torjuen. Kun koulut suljettiin, eivät oppilaat käyneet etäopiskelua, vaan hekin joutuivat astumaan aikuisten saappaisiin ja tekemään uskomattoman raskaitakin työsuorituksia ilman rajattua työaikaa. Joten laki lapsityövoiman käytöstä olisi saattanut silloin olla lujan takana. Mutta näin nuorten miesten oli helpompaa käydä puolustustaistelua rintamalla, kun oltiin tietoisia siitä, ettei kotirintamakaan ole sortumassa.
Kun sota vihdoin loppui ja tuli rauhan aika, alkoi jälleenrakentaminen sekä kohtuuttomien sotakorvausten maksaminen, joka vaatii silloiselta pahoin vaurioituneelta valtiolta kaiken rahoituksen onnistumiseen erilaisia lainanottoja ja jotka myös aikanaan tulivat takaisin maksettavaksi. Maksajaksi joutuivat jälleen silloiset jälkipolvet, varsinkin tulevat suuret ikäluokat. Silloin ei kuitenkaan panostettu ainoastaan lainan takaisin maksuihin, vaan siinä samassa kehitettiin ja luotiin tuleville jälkipolville hyvinvointivaltiota, joka hyvin pian kuului tasavertaisena maailman johtavien hyvinvointivaltioiden joukkoon.
Nyt kuitenkin joskus tuntuu, oliko tämä kaikki uurastus tuleville jälkipolville täysin turhaa, kun todellinen hyvinvoinnin käsitys nykyään on saanut aivan erilaisen käsityksen, johtuen siitä, ettei jokapäiväisestä toimeentulosta ole huolta, kun nykyhyvinvointiyhteiskunnan tulee huolehtia kaikista heikommistakin ihmisistä. Siksi suurena murheena onkin elämä, joka kiteytyy yhteen ainoaan sanaan ”suvaitsevaisuus”. On niin väärin, kun esimerkiksi vielä 2020-luvulla ihmisiä puhutellaan miehinä ja naisina, tai poikina ja tyttöinä. Kun pitäisi olla vain yksiä ja samoja henkilöitä. Jos nykyaikana ihminen syntyy mieheksi tai naiseksi, on hänellä oikeus tulevaisuudessa muuttaa sukupuoltaan, jos siltä alkaa tuntua. Jote kyllä näin valmiista hyvinvointielämästä kuuluukin tulevien sukupolvien maksaakin, ettei vain jää käsitystä, että kaikki alkaa olla ilmaista.
Toinen perussana on luonnon ”monipuolisuus”. Sen nimissä haetaan sellaista fiktionaalista elämän muutosta, jossa ihminen ei olekaan enää luomakunnan kruunu, vaan kaikki kasvillisuus ja eläimet maapallolla ovat tasavertaisia ihmisten kanssa ja antaa niille samat mahdollisuudet elämään kuin on ihmiskunnallakin.
Kun on itse jo siinä elämän tilanteessa, että elämää edessäpäin on paljon vähemmän kuin on jo takanapäin, niin ei voi muuta sanoa, kuin sen kuluneen kliseen lauseen ”paska homma, mutta tulipa tehtyä”.
Simo Ketelimäki
Alavus