Antidopingtyön ammattilaiset uskovat puhtaaseen urheiluun. Suomen urheilun eettisen keskuksen Suekin testauspäällikkö Katja Huotari perustelee luottamustaan jatkuvasti tarkentuvalla testausjärjestelmällä ja tilastotiedolla.
Samalla Huotari muistuttaa, että urheilussa riittää aina toimijoita, jotka ovat valmiita koettelemaan sääntöjä ja valvontaa.
– Luotan tosi paljon tieteeseen ja tilastoihin. Minä luotan siihen, jos tilastollisesti osoitetaan, että joku laji on puhdas. Varsinkin, kun näen sen todella laajasti dokumentoidun faktan tietokoneeltani, Huotari kertoo.
– Uskon vahvasti puhtaaseen urheiluun, mutten edelleenkään usko, että urheilu on sataprosenttisesti puhdasta.
Huotari valottaa antidopingtyötä Maailman antidopingtoimiston Wadan valtuuttaman dopingtestauslaboratorion esittelyn yhteydessä Helsingissä.
Analyysi tarkentuu
THL:n laboratorio on varustettu 200 000–300 000 euroa maksavin laittein, joilla virtsa-, veri- ja kuivaverinäytteet analysoidaan. Laboratoriopäällikkö Tina Suominen kertoo vakuuttavan esimerkin analyysien tarkkuudesta.
Olympiakokoisessa uima-altaassa on 3,75 miljoonaa litraa vettä. Ammattitaitoinen laboratoriotutkija havaitsee testilaitteilla, jos veteen on laitettu 2,5 gramman sokeripala. Laitteet erottavat millilitrasta vettä gramman miljardisosan sokeria "suhteellisen helposti", Suominen todistaa.
Pelotetta lisäävät urheilijan yksilölliseen profilointiin perustuva biologinen passi ja analyysin jatkuvasti kehittyvä tarkkuus, sillä dopingnäytettä voidaan säilyttää jopa kymmenen vuotta ja analysoida useita kertoja.
Jotkut päätyvät silti ottamaan ison riskin.
– On osoitettu, että ihmisistä tietty osa haluaa kokeilla ja tehdä kaikkensa jopa sääntöjen vastaisesti päästäkseen haluamaansa lopputulokseen, Huotari sanoo.
– Eli ei voi sanoa, että dopingtestaus olisi turhaa työtä.
Käytössä vanhat konstit
Tutkijoiden kokoama data esimerkiksi kilpapyöräilijöiden veriarvoista todistaa testien tehokkuuden. Jotkut turvautuvat silti edelleen jopa 1980-luvulla tunnettuihin aineisiin, jotka nykyään näkyvät testeissä varsin pitkään myös pienistä annoksista.
Pikajuoksija Ben Johnson jäi kiinni stanozololin käytöstä Soulin 1988 olympialaisissa. Sama anabolinen steroidi on aiheuttanut käryjä näihin päiviin.
– Jossain kohdassa tulee vastaan se rajapinta, että dopingaineiden käyttö alkaakin huonontaa suoritusta. Tehokkaamman testauksen ja tarkentuneen analytiikan ansiosta urheilijat joutuvat pienentämään käyttämiään dopingannoksia, jolloin saatu hyöty jää hyvin pieneksi, Huotari uskoo.
– Fyysinen ja psykologinen hyöty häviää, kun urheilija on koko ajan peloissaan siitä, että paljastuu testeissä, kaverit huomaavat, valmentaja huomaa tai joku muu havaitsee aineiden käytön. Tehokas testausjärjestelmä toimii myös vahvana pelotteena ja mahdollistaa sen, että urheilijat voivat päästä huipulle vaarantamatta terveyttään.
Noin 40 prosenttia dopingrikkomuksista johtuu edelleen anabolisista steroideista.
– Ei ole ainakaan laajamittaisesti muuta tarjolla, kun urheilijat jäävät kiinni tällaisista vanhoista ja erittäin hyvin tunnetuista aineista, Huotari huomauttaa.
– Jos käytössä on jotain uusia dopingaineita, ne ovat joko niin kalliita tai saavuttamattomia, että niiden käyttäjämäärä on todella pieni.
Suekin dopingin vastaisen työhön kuuluu myös kattavasti eri urheilutoimijoille kohdennettu Puhtaasti paras -verkkokoulutus. Esimeriksi koko olympia- ja paralympiajoukkue suorittaa koulutuksen ennen Pariisin kisoja.
