Parisuhdeväkivaltaa ei tunnisteta riittävän hyvin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Parisuhteen tai perheen sisällä tapahtuva väkivalta ei nouse esille, koska siitä ei uskalleta kysyä riittävän suoraan ja avoimesti.
– Väkivaltaa ei voida käsitellä, jos siitä ei kysytä ja siitä ei puhuta avoimesti ja väkivallan oikeilla nimillä, sosiaalityön professori Leo Nyqvist Turun yliopistosta sanoo.
Väkivallan tunnistamisessa on tärkeä roolinsa myös päiväkodeissa ja neuvoloissa, joilla on suora yhteys lapsiperheiden arkeen.
Väkivallan väistäminen johtaa niin sanottuun myrkylliseen kolmioon, jolloin hoidetaan vain syitä eli esimerkiksi päihdeongelmia tai erilaisia mielenterveysongelmia.
Silloin ongelmien varsinainen syy eli traumaattinen väkivalta jää kokonaan käsittelemättä.
Väkivallan esiin ottaminen vaatii sosiaali- ja terveyspalveluissa työskenteleviltä ihmisiltä kliinistä silmää eli kykyä nähdä lomakkeiden ja ihmisten vastausten taakse.
– Ihmiset eivät aina vastaa suoraan, vaan näkemien vaatii kliinistä silmää, jotta asiakasta voidaan lukea. Tämä taito on kuitenkin osin erittäin huonoa. Jopa lastensuojelussa väkivalta voi jäädä näkemättä.
Väkivallan ohittaminen ja näkemättä jättäminen pitkittää mahdollista avun hakemista ja saamista.
Avun saamista hidastaa myös se, että parisuhdeväkivalta on edelleen tabu, josta puhuminen on häpeällistä ja leimaavaa, vaikka parisuhdeväkivalta ja sen yleisyys on todennettu useissa tutkimuksissa ja selvityksissä.
– Pahimmillaan ihmiset kärsivät vuosikausia, kun he viimein lähtevät hakemaan kriisiapua. Vasta sitten päästään työstämään muun massa häpeää. Tämä on usein monien vuosien tie ja elämä valuu hukkaan, Nyqvist sanoo.
Suomessa parisuhdeväkivaltaan saa melko hyvin apua, jos asuu isossa kaupungissa. Maaseudulla erityispalveluiden tarjonta on sattumanvaraista.
– Apua saa esimerkiksi turvakotien väkivaltatyöhön keskittyneistä avopalveluista, jossa on osaamista asioiden käsittelyyn.
Nyqvistin mukaan väkivaltaisia ihmisiä voidaan lähes aina auttaa. Usein avun hakeminen lähtee kumppanin suosituksesta, mutta joskus väkivallan tekijä hakee apua oma-aloitteisesti.
– On hyvin pieni joukko niitä, joita ei voitaisi auttaa. Sellaiset ihmiset, jotka ovat itsekin huolestuneita omasta käyttäytymisestään, ottavat apua hyvin vastaan ja ovat motivoituneita muuttumaan.
Parisuhdeväkivallasta ei enää puhuta vain siten, että mies lyö ja nainen on uhri. Naisten väkivaltaisuus on noussut 2010-luvun jälkeen yhä enemmän keskusteluun mukaan.
Sekään myytti ei pidä paikkansa, että naisten käyttämä väkivalta on henkistä ja miesten fyysistä.
– Jopa ammattilaiset viljelee tätä myyttiä, mutta se ei pidä paikkansa. Naiset ovat tuoneet esille parisuhteissa olevan emotionaalisen väkivallan ja sitä on pidetty jopa fyysistä väkivaltaa pahempana. Jatkuva väkivallan pelko tai taukoamaton kontrollointi on uuvuttavaa ja raskasta, tutkija sanoo.
Suomessa tehdyistä uhritutkimuksista käy ilmi, että parisuhteessa olevat miehet ja naiset kokevat väkivaltaa suunnilleen saman verran. Kun aletaan tilastoida myös aiemmissa suhteissa koettua väkivaltaa, naisten kokema väkivalta on huomattavasti ylempää kuin miesten. Tutkimusten mukaan väkivaltaisessa parisuhteessa on ollut reilu neljännes naisista.
– Usein miehillä on vain yksi väkivaltainen suhde takanaan, mutta naisilla väkivaltaisia suhteita voi olla elämänsä aikana useampia, Nyqvist sanoo.
MINNA AKIMO