Ämmälän vanha kansakoulu täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Rakennuksen nykyiset omistajat, Joni ja Kati Vähämäki, ovat valmistelemassa kesälle juhlatilaisuutta.
Sen yhteydessä halutaan esitellä koulun historiaa ja ihmisten muistoja eri vuosikymmeniltä näyttelyn muodossa. Myöhemmin materiaali aiotaan digitoida.
– Vanhoihin kyläkouluihin liittyy monella vahvoja muistoja. Samaan aikaan tällaisia rakennuksia katoaa koko ajan ympäriltämme, Kati Vähämäki sanoo.
– Nyt toivomme, että ihmiset jakaisivat muistojaan, valokuviaan ja tarinoitaan tästä talosta, jotta niitä saataisiin talteen myös tuleville sukupolville.
Isosti elämää
Ämmälän koulun satavuotiseen historiaan mahtuu valtava määrä elämää: koulupäiviä, juhlia, opettajia, kylän tapahtumia ja aivan tavallista arkea. Koulutoiminta talossa lopetettiin vuonna 1970.
Vähämäen mukaan muistojaan voivat toimittaa kaikki, joilla on jonkinlainen yhteys taloon: entiset oppilaat, opettajat, työntekijät, kyläläiset, asukkaat tai vaikkapa vain rakennuksessa vierailleet.
– Viime kesänä minuun otti yhteyttä erään vanhan opettajan tytär. Hänellä oli hallussaan äitinsä kirjoittamia kirjeitä, joita äiti oli kirjoittanut työvuosiensa aikana kotiväelle. Hän asui talossa opettajan asunnossa perheen kanssa ja kuvaili asuntoa ja elämää. Kirjeet olivat todella arvokasta aineistoa paikallishistorian kannalta, Vähämäki kertoo.
Hän koettaa saada Seinäjoen kaupungiltakin kiinni jonkun asiasta innostuvan henkilön. Kaupunki omisti rakennuksen 2018 saakka, kunnes myi sen huutokaupassa seuraavalle omistajalle, joka osittain kunnosti taloa.
– Me ostimme talon syksyllä 2022 perheen kodiksi. Siitä sai alkunsa elämän mittainen projekti. Tällä hetkellä kunnostetaan yläkertaa, Vähämäki kertoo.
Vanhan rakennuksen uusi elämä on huomattu myös valtakunnallisesti. Unelmien Talo & Koti -lehti teki keväällä aiheesta jutun.
Juhlat elokuussa
Kansakoulun 100-vuotisjuhlat pidetään 8.8. kello 13 alkaen koululla. Mukana on Ämmälän kyläseura ja tapahtuma on avoin kaikille halukkaille.
– Juhlapuhe kuullaan ja tarjolla on pelimannien soittamaa livemusiikkia, Vähämäki kertoo.
– Juhlan yhteyteen rakennan aikajananäyttelyn. Siihen tulee toivottavasti paljon lisää materiaalia tämän etsintäkuulutuksen myötä. Lisäksi haastattelen kyläläisiä.
Ämmälän kansakouluun liittyviä yhteydenottoja voi lähettää esimerkiksi sähköpostiin: kati@luovakaniini.fi.
Kati ja Joni Vähämäki pitävät talotiliä Instagramissa: @tonkka1926. Myös sen kautta on mahdollista seurata vanhan kansakoulun elämää.