Moni on varmasti kuullut tarinan Daavidista ja Goljatista. Panssariin pukeutunut kahden metrin jässikkä miekalla heiveröistä lammaspaimenta vastaan.
Daavidilla oli sauva, kiviä ja linko aseena. Voi siis helposti päätellä, että kertoimet olivat Daavidia vastaan, ja näin ollen Daavidin pitäisi olla häviävänä osapuolena taistelussa.
Vai oliko näin?
Usein erehdytään uskomaan suosikkeihin ja että suosikit olisivat jotenkin ikisuorittajia.
Jalkapallo-organisaatiot, yritykset ja koulut isoilla resursseillaan ovat hävinneet pienemmille vastapuolille. Vaikea nuoruus ei tarkoita automaattisesti hankalaa loppuelämää.
Psykologiassa puhutaan toivottavista vaikeuksista, ja oppimisessa on tilanteita, joissa suoritus paranee vaikeuksien kautta. Vaikeuksien kautta kehitytään, oli se sitten koulussa tai omassa elämässä.
Esimerkiksi yllättävän isolla osalla vaikutusvaltaisimmista yritysjohtajista on todettu olevan dysleksia.
Se tarkoittaa sitä, että kun luokkakaverit alkoivat lukea, niin dyslektikoilta tämä ei vaan onnistunut samalla tavalla.
Jos heiltä kysytään tänään, kuinka he onnistuivat menestymään, vaikka heillä oli lukemishäiriötä, he vastaavat, että juuri tämän takia heistä tuli menestyksekkäitä.
Dysleksian takia he joutuivat kehittämään muita osa-alueita.
Heistä tuli esimerkiksi loistavia kuuntelijoita tai puhujia. Heidän piti tsempata hieman enemmän kuin muiden, että he pääsisivät eteenpäin maailmassa.
He näkivät dysleksian etuna eikä haittana.
Toinen esimerkki on, kun historiallisesti katsotaan, että iso osa Britannian pääministereistä ja Amerikan presidenteistä on nuoressa iässä menettänyt joko äitinsä tai isänsä. Puhutaan niin isosta osasta, että on vaikeaa enää todeta tätä sattumaksi.
Koskaan ei ole hyvä menettää vanhempaa.
Iso osa vankilassa istuneista on kokenut nuoruudessaan jotain traagista. Mutta joskus kova nuoruus voidaan kääntää positiiviseksi.
Isoilla lahjakkuuksilla on taipumus tulla vaikeista olosuhteista.
Malcolm Gladwellin kiehtova Daavid ja Goljat -kirja kääntää ennakkoluulot altavastaajia kohtaan ylösalaisin.
Kaikki ei ole, kuten ensisilmäyksellä kuvitellaan. Miksi taivutaan jatkuvasti näkemään asioita negatiivisesta perspektiivistä eikä positiivisesta?
Lammaspaimen Daavid tappoi Goljatin loppujen lopuksi tarkalla kivenheitolla, joka osui Goljatia otsaan.
Daavid tiesi, kuinka käyttää vahvuuksiaan Goljatin heikkouksia vastaan sen sijaan, että olisi mennyt lähitaisteluun häntä vastaan.
Daavid ei ollut loppujen lopuksi koskaan altavastaaja.
Ulkoapäin katsottuna hänet nähtiin kuitenkin tällaisena. Mutta kuten nyt tiedetään, isoin ja kaunein ei aina voita.
Itse asiassa tämä ei tarkoita juuri mitään.
Daavid osasi nähdä ilmiselvän ohi. Olisimmepa kaikki edes hetken niin kuin Daavid.
TIM SPARV