Asko Hannukselan mielestä Alkon sunnuntaiaukiolo on hyvä uudistus.
Kuva: Matti Hautalahti
Vaasan Asevelikylän Alkon oven eteen muodostui sunnuntaina jono ennen sen avaamista. Paikalle tulleet halusivat ikuistaa historiallisen hetken, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun Alkot saivat olla Suomessa auki sunnuntaisin.
Myymälän harjoittelijamyyjän Mari Ikosen mukaan asiakkaat olivat hyvällä tuulella.