Alkoholin saatavuuden lisäämistä, aukioloaikojen laajentamista ja sääntelyn purkamista kuvataan usein vapautena ja edistyksenä. Mutta missä ovat ihmiset, joille alkoholi ei ole enää juhlajuoma vaan sairaus? Missä ovat heidän lapsensa, puolisonsa, vanhempansa, työyhteisönsä ja ne perheet, jotka haluavat hoitoon mutta eivät pääse?
Päättäjien tehtävä on nähdä päätösten toinenkin puoli. Saatavuuden lisääntyminen ei merkitse kaikille samaa. Osalle se merkitsee helpompaa pääsyä aineeseen, jonka käyttö on jo riistäytymässä käsistä. Seuraukset näkyvät kodeissa, työpaikoilla, päivystyksissä ja lasten elämässä.
Suomessa on arvioitu olevan noin puoli miljoonaa alkoholin riskikäyttäjää ja suurkuluttajaa. Arvio on varmasti alakanttiin, sillä riippuvuus jää usein tunnistamatta etenkin silloin, kun kulissit ovat kunnossa. Kun jokaisen rinnalle ajattelee edes yhden tai kaksi läheistä, alkoholi koskettaa suoraan valtavaa määrää suomalaisia.
Riippuvuussairauden luonteeseen kuuluu, että ihmisen kyky tehdä omaa hyvinvointiaan tukevia päätöksiä ja valintoja häviää sairauden puhjettua ja edetessä. Alkoholi heikentää harkintakykyä, madaltaa estoja ja vie ihmisen yli rajojen, joita hän selvin päin pitäisi itselleen tärkeinä. Siksi alkoholipolitiikkaa ei voi rakentaa oletukselle, että jokainen käyttää alkoholia harkitusti, hallitusti ja seuraukset ymmärtäen.
Toipuminen on vastuun ottamista ja vastuunkantoa, mutta me tarvitsemme siihen väylät. Sairaus on tunnistettava, hoitoon on päästävä ja ihmisellä on oltava tietoa, tukea ja välineitä elämän muuttamiseen. Yhteiskunnan vastuuta ei voi tässä asiassa pyyhkiä pois.
Seitsemäntoista vuotta sitten mieheni oli 36-vuotias yrittäjä, neljän lapsen isä ja puoliso. Ulospäin hän oli työkykyinen, ahkera, mukava ja vastuunsa kantava mies. Kulissit olivat kunnossa. Kotona hän ei ollut. Ja minä olin se “v...mainen akka”. Alkoholi oli alkanut ottaa hänen ja koko perheemme elämästä vallan.
Puolen vuoden päihdehuollon arviointikäyntien ja ”et sinä vielä niin kovaa hoitoa tarvitse” -keskustelujen jälkeen hän sai maksusitoumuksen hoitoon keväällä 2009. Hoidon koko hinta oli 6 000 euroa ja omavastuu 3 000 euroa. Hän sai tietoa sairaudesta ja välineitä toipumiseen. Hän raitistui.
Tänään Mika on edelleen täysipäiväinen yrittäjä, rakastava isä, paappa ja puoliso. Hoito ei pelastanut vain hänen elämäänsä. Se muutti kuuden hengen perheemme suunnan ja pelasti meidät kaikki.
Yritystoiminta, elinkeinovapaus ja yksilönvapaus ovat tärkeitä asioita. Ne eivät kuitenkaan voi olla ainoa näkökulma silloin, kun kyse on aineesta, joka aiheuttaa niin suurelle määrälle ihmisistä vakavan sairauden ja koskettaa laajasti myös heidän läheisiään.
Alkoholipolitiikka tarvitsee enemmän inhimillisyyttä, laajakatseisuutta ja todellista ymmärrystä. Se tarvitsee rinnalleen toipumispolitiikkaa, jotta myös toipuminen on yhä useamman saavutettavissa.