Ala­ikäis­ten määrän kasvu huu­me­ri­kos­ten epäil­lyis­sä huo­les­tut­ta­va, sanoo ri­kos­tar­kas­ta­ja

Rikostarkastaja Kimmo Sainio sanoo, että nuoret ottavat huumerikollisuudessa isoja riskejä: "Velkoja ei kysellä hyvällä eikä kauniisti".

Helsinki

– Huolestuttava tekijä, jonka näemme viime vuodessa on, että alaikäisten osuus huumausainerikoksissa tai törkeissä huumausainerikoksissa on kovassa kasvussa, sanoo Helsingin poliisin rikostarkastaja Kimmo Sainio.

Helsingin poliisi järjesti maanantaina tiedotustilaisuuden nuorten rikollisuuteen liittyvästä tilannekuvasta Helsingissä. Sainion mukaan alaikäisten epäiltyjen määrä kaksinkertaistui viime vuonna suhteessa toissa vuoden tilanteeseen. Hän sanoo, ettei nuorten syyllistyminen vakaviin huumerikoksiin ole sattumaa.

– Se liittyy siihen, että nuorilla on yhteys joko suoraan tai välillisesti katujengeihin ja katujengeillä on entistä vahvemmat siteet järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Eivät nämä rikokset mistään tyhjiöstä tule, vaan siitä, että huumemarkkina kasvaa.

Sainio viittasi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) jätevesitutkimuksiin ja sen kuvaamaan kokaiinin käytön yleistymiseen.

Ruotsista kopioitu

Erityisen huolestuttavana poliisi pitää huumerikollisuuteen liittyvän väkivallan raaistumista. Kun huumeista jäädään velkaa, väkivalta voi kohdistua myös velallisen lähipiiriin tai täysin sivullisiin, Sainio sanoo.

Tilaustyyppisistä väkivaltaisista iskuista on jo Suomessa tutkintoja.

– Se on Ruotsista kopioitu toimintamalli. Huoli siitä, että se jatkuu samaan malliin kuin mitä Ruotsissa on nähty, on tietenkin asia, johon pitää poliisissa puuttua hyvin voimakkaasti.

Harvoin palkkioita

Sainion mukaan nuoret ovat valmiita ottamaan isoja riskejä, hän sanoo.

– Jos alaikäinen suostuu ottamaan joltain organisaatiolta velaksi kymmenen kiloa amfetamiinia myydäkseen ja tuote ei menekään kaupaksi, velka pitää kuitenkin maksaa. Sitä ei kysellä hyvällä eikä kauniisti, vaan se peritään väkivalloin. Se on voimakas riski nuorelle, joka ei tajua, mihin leikkiin on lähtenyt mukaan.

Sainion mukaan Ruotsin poliisissa on havaittu, että tilausrikoksiin rekrytoidut saavat harvoin niistä heille luvattuja palkkioita.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä