Ilkka-Pohjalainen etsii haastateltavia ilmoituksella: ”Etsimme haastateltavaa! Onko sinulla hankaluuksia saada lapsesi kesäajan päivähoito järjestymään? Teemme juttua aiheesta ja etsimme haastateltavaa, joka haluaisi kertoa omasta tilanteestaan.”
Yhdestä vastauksesta löytyy ajatus: ”Siis miksi se olisi hankaluus? Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen, joten eihän sitä voi vaan sanoa, että ei voi kesällä tulla hoitoon, kun vanhemmatkin töissä? Vai mitä en tässä ymmärrä?”
Ensimmäisessä laissa päivähoidosta (1974) oli teksti: ”Kunnan on huolehdittava siitä, että lasten päivähoitoa on saatavissa kunnan järjestämänä tai valvomana siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.”
Asetuksen puolella oli määritelmä hoidontarpeesta jotakuinkin; vanhemmat ovat estyneet lapsen hoidosta työn, opiskelun tai vastaavan johdosta. Lisäksi erityistarpeet tuli huomioida vastaaviksi perusteiksi. Osapäivähoidolle oli omat määräyksensä.
Tuon lain voimaantulosta on nyt noin 50 vuotta. Monia muutoksia on matkalla tullut. Parannuksia lähinnä.
Mikäli kunnat olisivat hoitaneet lain edellyttämät velvoitteet, niin tiukkoja, subjektiivisen oikeuden lakeja ei olisi tarvittu ja todellisuuteen pohjautuva tarveharkinta olisi säilynyt kunnilla. Todellisuudessa muiden lakien ja säädösten muutoksilla on myötävaikutettu päivähoidon kasvavaan tarpeeseen. Viimeisimpänä kauppojen sunnuntaiaukiolot.
Nyt kunnilla on velvoite järjestää kokopäivävarhaiskasvatusta kaikille sitä vanhempien tahdosta haluaville lapsille. Kunnilla on pitkälle ulottuva vapaus tarjota paikkaa oman kuntansa alueelta. Se on sitten monien seikkojen summa, kuinka halut ja tarjonta kohtaavat.
Mikäli alkuperäisen lain mukaisesti toimittaisiin, niin kunnat huolehtisivat ensin todellisen tarpeen mukaisesta hoidosta lähipalveluna, yö- ja viikonloppuhoidot sopivasti keskitettynä. Subjektiivinen oikeus olisi osapäiväiseen varhaiskasvatukseen koulun lukuvuoden mukaisesti. Erityisvarhaiskasvatus on oma lisänsä ja se toteuttamisessa ei saa nuukailla. Sen kunniallinen hoitaminen on säästöä tulevaisuudelle.
Kunta on kokonaisuuden maksaja. Asiakasmaksutulot ovat vähäiset. Kulukuorma on iso, jopa kohtuuton, sekä nakertaa taloudellisia resursseja muulta kunnan toiminnalta. Silloin on luonnollista kattavampien palvelujen keskittyminen kuntakeskuksiin.
Lapsi on perheen tasavertainen jäsen. Hänen ensisijainen hoito- ja kasvatusvastuunsa on vanhemmilla ja lapsikin tarvitsee sitä ”laatuaikaa” sekä on oikeutettu siihen, ilman jatkuvaa ”suorittamista”. Se arvokkain laatuaika on vanhempien syli, läsnäolo ja yhdessä tekeminen.
Juhani Rytkönen
Seinäjoki