Pääkirjoitus

Ajan­hen­ki­nen ysi­kymp­pi­nen

Vuosi 2016 on Eparin juhlavuosi. Lehden perustamisesta tulee kuluneeksi 90 vuotta ja se tulee näkymään lehdessä vuoden mittaan.

Epari on ainutlaatuisen merkityksellinen ja tärkeä alueensa ihmisille. Se on lehti, johon liittyy lukuisia tarinoita ja muistoja. Eparilla ei voisi olla osuvampaa slogania mitä olemassa oleva ”Elämän verran tarinoita” on. Joka lehti on täynnä ihmisiä, ilmiöitä ja puheenaiheita alueeltamme. Itseasiassa kuluneena vuonna teimme teille luettavaksi yhteensä noin 450 paikallista, toimituksellista juttua. Se on meidän pieneltä, kaksi henkiseltä toimitukselta ja innokkailta avustajiltamme hieno suoritus!

Pitkästä iästään huolimatta Epari ei ole vanha eikä kankea, vaan edelleen nuorekas, vetreä ja ajanhenkinen. Näin en sano minä, vaan lukijamme. Syksyllä tehdyn tutkimuksen mukaan lehden koki tärkeäksi ja tarpeelliseksi noin 90 prosenttia vastanneista kaikissa ikäryhmissä. Mielikuvallisesti Epariin liitettiin kaikista vahvimmin termit ”paikallinen”, ”asiallinen”, ”luotettava” ja ”ajanhenkinen”. Yli 90 prosenttia vastanneista pitää Eparia lisäksi mielenkiintoisena ja lämminhenkisenä. Katsoessamme taaksepäin kuluneeseen vuoteen voimme mielestäni olla ylpeitä siitä, että olemme edelleen pystyneet lunastamaan paikkamme vapaa-ajastanne ja jopa kasvattamaan merkitystämme osana sitä.

Ensi viikosta alkean Epari kasvaa jakelumäärältä ilmestymisalueensa suurimmaksi kaupunkilehdeksi. Lehden jakelumäärä on jatkossa yli 52 000. Lisäksi superjakelumme, yhteistyössä vaasalaisen sisarlehtemme kanssa, tarjoaa mainostajille liki 108 000 talouden kattavuuden ja mainosverkko kattaa kaksi maakuntaa. Tässä yhteistyöperheessä meidän on hyvä olla.

Aloitan ylpeänä neljännen vuoden Eparin päätoimittajana. Olen siitä todella kiitollinen. Teen tätä lehteä täydestä sydämestäni ja aidosta intohimosta. Kiitos, että olette perinteisen Etelä-Pohjanmaan -lehden lukijoita vuodesta toiseen. Oikein hyvää uutta vuotta. Tehdään yhdessä tulevasta vuodesta erityisen hyvä ja positiivinen.

Teksti Laura Syväoja