Äiti ja tytär aloittivat molemmat työuransa luokanopettajina, mutta päätyivät kumpikin lopulta yrittäjiksi.
Helsinkiläisen Merja-Riitta Hämäläisen ura opettajana kesti vuodesta 1973 vuoteen 2002. Hän kertoo tehneensä opettajan työtä syvällä intohimolla ja kutsumuksella, mutta joutuneensa traditionaalisessa ja konservatiivisessa koulumaailmassa usein taistelemaan oman, hyväksi kokemansa vision puolesta.
– Ymmärsin vasta jälkeenpäin, että se oli melko uuvuttavaa. Alanvaihto sai alkunsa siitä, kun minua alkoivat kiinnostaa myös hyvinvointia ja oppimista tukevat menetelmät – oppimisen syvempi taso. Hankin paljon lisäkoulutusta, jolla syvensin samalla ymmärrystä omasta itsestäni, mikä johti siihen, että halusin oppia myös terapeuttisia menetelmiä.
Hämäläinen jäi virkavapaalle ja hankki Rosen-kehoterapiakoulutuksen ja taideterapiakoulutuksen. Hän palasi vielä hetkeksi koulumaailmaan, mutta uusi intohimotyö yrittäjänä oli jo ehtinyt viedä mukanaan, eikä opettajan töille löytynyt enää aikaa.
Hämäläisen tytär, helsinkiläinen Jenni Kallio työskenteli ensin luokanopettajana ja myöhemmin erityisopettajana vuosien 1997 ja 2020 välillä.
– Vaihdoin yrittäjäksi, sillä näin kiinnostavia mahdollisuuksia vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin työskentelemällä heidän kanssaan toimivien aikuisten kanssa. Rupesin kouluttamaan opettajille valmentavaa työotetta sekä erilaisuuden arvostavaa kohtaamista, Kallio kertoo.
– Koen, että pystyn koulutusteni kautta luomaan tilaa lapsille ja nuorille tulla paremmin nähdyksi ja tuetuksi omana itsenään. Toimin siis edelleen heidän edukseen, mutta aikuisten vahvistamisen kautta.
Kallio kertoo kouluttavansa nykyään opettajien lisäksi muitakin kasvatus- ja sote-alan ammattilaisia sekä yrityksiä ja organisaatioita.
Oppilaiden tuen tarve on kasvanut
Moni suomalaisopettaja on harkinnut alanvaihtoa, kertoo Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n koulutuspolitiikan johtaja Nina Lahtinen.
– Viimeisimmän, vuoden 2021 kyselymme mukaan jopa kuusi opettajaa kymmenestä oli harkinnut alanvaihtoa. On tietysti otettava huomioon, että jokaisella voi olla haastavia päiviä, mutta siitä on vielä iso kynnys siihen, että oikeasti lähtisi kouluttautumaan uudelle alalle.
Kysely lähetettiin satunnaisotannalla noin 20 000:lle OAJ:n jäsenelle, joista noin 2 600 vastasi kyselyyn. Ammattiliitossa on jäseniä tällä hetkellä noin 112 000.
STT teetti vuonna 2022 oman selvityksensä opettajien alanvaihdosta. Sen mukaan opettajien alanvaihdot eivät lisääntyneet merkittävästi koronapandemian vuosien 2020–2022 aikana. STT:n selvityksen mukaan OAJ:n maalaamat pelot suuresta irtisanoutumisaallosta eivät siis tuolloin toteutuneet.
Lahtinen huomauttaa, että Suomeen pitäisi saada opettajarekisteri. Sen kautta saataisiin paremmin seurattua sitä, kuinka moni opettaja lopulta toteuttaa alanvaihtosuunnitelmansa.
Lahtisen mukaan opettajat ovat hyvin sitoutuneita työhönsä. Lisäksi kynnys alanvaihtoon on noussut viime aikoina aikuiskoulutustuen lakkauttamisen sekä tutkinnon jo ennestään omaavien aikuisten koulutuspaikkojen vähentämisen myötä.
Alanvaihtoa harkitaan erityisesti työn kuormittavuuden sekä työmäärän jatkuvan lisääntymisen takia. OAJ:n tämän vuoden alussa tekemän kyselyn perusteella työn vaativuus on kasvanut viime vuosina entisestään.
– Tämä taas johtuu siitä, että oppilaat ovat yhä moninaisemman tuen tarpeessa, pahoinvointi on lisääntynyt ja hallinnollisiin tehtäviin menee yhä enemmän aikaa.
Opettajien alanvaihtohaluja lisäävät myös heikko johtaminen, liian suuret ryhmäkoot, rempallaan olevat opiskeluhuollon palvelut, täydennyskoulutusten puute sekä tunne siitä, että omaa työtä ei pysty hallitsemaan.
Metatyö vie opettajan voimia
Opettajan töistä vaihdetaan pois eniten alle viiden vuoden työuran jälkeen, kertoo Tampereen yliopiston yliopistotutkija Elina Kuusisto.
– Keskeinen syy tähän on todennäköisesti se, että kun opiskellaan opettajaksi, on ehtinyt syntyä tietty kuva opettajan työstä: opettaja on luokan edessä ja opettaa ja ohjaa opiskelijoiden prosesseja. Mutta kun mennään kentälle opettajaksi, työhön liittyy paljon muutakin, mikä voi tulla yllätyksenä.
Kaikki eivät siis osaa varautua siihen, kuinka paljon niin sanottu metatyö vie opettajan aikaa. Metatyötä ovat esimerkiksi poissaolojen seuranta, Wilma-merkintöjen tekeminen, oppilastietojen hallinta sekä tuen asiakirjojen valmistelu ja päivittäminen.
Kuusiston mukaan suurena haasteena koetaan myös yhteydenpito huoltajiin. Erityisessä uupumisen riskissä ovat luokanopettajat sekä aineenopettajista luokanvalvojat.
Kuusisto kertoo, että miesopettajat vaihtavat alaa naisia todennäköisemmin, ja he kokevat työssään myös enemmän tyytymättömyyttä. Miesten tyytymättömyyden taustalla on useammin palkkaukseen ja urakehitykseen liittyviä syitä, kun taas naisilla tyytymättömyyttä lisäävät erityisesti terveyssyyt sekä opettajan työssä tapahtuneet muutokset.
Suuri osa tyytymättömyyttä kokevista opettajista ei kuitenkaan koskaan vaihda alaa. Kuusiston mukaan opettajan työn antoisimmiksi asioiksi koetaan onnistumiset oppilaiden kanssa, työyhteisön tuki sekä hyvä yhteishenki opettajien kesken.
