Uudessa Tiede-lehdessä (6/2026) on toimittaja Mikko Puttosen erinomainen artikkeli, joka saa miettimään asioita vanhempana ja isovanhempana.
Tutkijoiden mukaan kotityöt ja aikuistaitojen opettelu antavat lasten elämään mielekästä ja merkityksellistä sisältöä. Lapsi tuntee olevansa tärkeä ja arvostettu osa omaa lähiyhteisöään.
Joka viikko pitää siivota. Robotti-imurin sijaan voikin olla viisaampaa turvautua lapsityövoimaan, jos sellaista läheltä löytyy. Pienen taskurahan maksaminen tehdystä työstä voi kannattaa sekin, kunhan lapsi on sopivan ikäinen.
Lapsi saa vähän omaa rahaa ja ymmärtää, että se tuli tekemällä jotakin hyödyllistä. Palkan maksanut aikuinen taas on iloinen suorittaessaan rahansiirtoa oikeaan suuntaan — tulevaisuuteen. Toisinaan palkka voi olla myös pelkkä hyvä mieli omasta pystyvyydestä.
Jokainen saa varmasti mieleensä kuvan kaupassa pientä ostoskärryä työntävästä lapsesta, jonka perässä kulkee vanhempi. Vanhemmalle kauppareissu on usein puoliankea arkirutiini.
Sen sijaan lapselle se voi olla päivän jännittävin visiitti suureen maailmaan, jossa hän pääsee harjoittelemaan omia taitojaan ruokatarvikkeita kärryyn lastaamalla. Varsinainen lottovoitto lapselle voi olla se, että kotona värkeistä valmistetaan yhdessä maukas ateria.
Lasta kannattaa työllistää. Jos lapselta evätään mahdollisuus olla hyödyllinen, hän saattaa jäädä ajelehtimaan vapaamatkustajana ja tuntea tyhjyyttä. Silloin puhelin tai muu ruutu osaa kyllä äkkiä täyttää tilan kuin tilan.
Pelkkä hyödyllisyys ei kuitenkaan riitä. Lapsella on oltava myös omaa aikaa ilman mitään tarkoitusta.
Lasten omaehtoinen vapaa leikki on vähentynyt huolestuttavasti viime aikoina. Tiede-lehden artikkeli pitää sitä yhtenä syynä nuorten kasvaneeseen mielenterveyskriisiin.
Vapaa leikki vahvistaa lapsen toimijuutta, ruokkii mielikuvitusta ja antaa kokemuksen siitä, miten hän itse vaikuttaa maailmaan. Leikeissä saa ottaa riskejäkin. Se tekee leikistä jännittävää ja vahvistaa pystyvyyden tunnetta.
Ohjattuja harrastuksia ei tarvitse olla liikaa. Joskus on viisaampaa vain yhyttää lapselle kavereita ja antaa heidän keksiä itse, mitä tehdään. Toki fiksu vanhempi seuraa herkällä korvalla ja puolella silmällä, missä milloinkin mennään.
Kaikki tämä vaatii ruutuajan vähentämistä, niin lapsilta kuin aikuisilta. Mutta sitähän me kaikki haluamme — tai niin ainakin kuulee väitettävän.