Toukokuu, säiden lämpeneminen, lähestyvät kesälomat, auringonpaiste ja ensimmäiset valkovuokot tuovat takuulla hymyn monen huulille. Kesä kurkkii jo kulman takana. Katupöly, loska ja pimeys on voitettu!
Nämä kaikki ovat myös merkkejä lähestyvästä merkkipäivästä: äitienpäivästä.
Äitienpäivä on monille äideille ilon ja onnen päivä, johon kulminoituvat elämän merkityksellisyys ja pyyteetön rakkaus. Vaikka moni sanoo, että joka päivä on äitienpäivä, on varmasti ihan oma lukunsa saada pienin käsin askarreltu kortti sekä kertoa omalle äidilleen, kuinka tärkeä tukipilari hän on.
Toivon, että tulevana sunnuntaina moni äiti saa tuntea itsensä tärkeäksi, nähdyksi ja arvokkaaksi. Vuoden jokaisena muuna päivänä äiti saattaa asettaa muut itsensä edelle, joten äitienpäivänä äideille soisi saman ilon.
Toisaalta äitienpäivään saattaa liittyä kipua, surua ja haikeutta, jos esimerkiksi unelma perheestä jäikin toteutumatta, tai oma äitisuhde on hankala. Vaikka elämän kiertokulku on väistämätöntä, saattaa tuntea erityisen suurta tyhjyyttä ja kaipausta, jos omalle äidille tai isoäidille joutuu toivottamaan hyvät äitienpäivät pilven reunalle.
Tilastollinen tosiasia on sekin, että monessa lasiperheessä vanhemmat eroavat. Vaikka ero olisi oikea ratkaisu ja sovussa tehty, saattaa merkkipäivänä huomata sen, ettei toinen vanhempi ole auttamassa äitienpäiväaamuna aamupalan laittamisessa ja hommannut kukkakimppua.
Olen itsekin erolapsi. Vanhempien eron jälkeen vanhempien muistamiset olivat meidän lasten varassa. Ensimmäisinä vuosina isovanhemmat olivat onneksi apunamme.
Muistan valokuva-albumista mummon ottaman kuvan, jossa keitän äitienpäivän aamuna kahvia tuolille kiivenneenä, ylisuuri aamutakki ylläni. Seuraavassa kuvassa oli yllätetty äiti, jolla oli samana päivänä 50-vuotissyntymäpäivät.
Mummo opetti tuolloin minua keittämään kahvia, ja siitä tulikin lähes joka viikonloppuaamun ilo äidilleni. Äiti sanoi, että keittämäni kahvi oli parasta kahvia, jota hän oli koskaan saanut. Muistan brassailleeni sillä, ettei minun tarvitse mitata kahvipuruja tai vettä, vaan laitan ne silmämääräisesti.
Olinko todella niin hyvä kahvinkeittäjä kuin äiti antoi ymmärtää, vai sanoiko hän vain niin mielikseni?
En tiedä, eikä sillä taida olla väliäkään. Ihana muisto se on joka tapauksessa meille molemmille. Äitienpäivässä ja elämässä muutenkin tärkeintä eivät ole suuret ja näyttävät lahjat. Kuten Neon 2 laulaa: "On onni täällä pieninä palasina, aamukahvin tuoreessa tuoksussa".
Pienet onnen muruset taitavat olla lopulta niitä kaikkein parhaita, eikö?
Hyvää äitienpäivää jokaiselle äiti-ihmiselle!