Kaikkien tuntema Nobelin rauhanpalkittu Martti Ahtisaari räväytti uuden kirjan markkinoille. Samalla lehdet tekivät haastatteluja ja saatiin selville Suomen hyvinvoinnin kaatajat, siis Martin mielestä.
No mikäs muukaan tämän Suomen ajaa turmioon, kuin ay-liike. Raottaaksemme ay-liikettä lisää, niin sehän tarkoittaa meitä duunarin resuja. Eihän mitään liittoja ja yhdistyksiä ole, jos ei siellä ole jäseniä. Jäsenistöstä koostuvat liitto ja liitot.
Luettuani ”Maran” kommentit, mieleeni kumpusi asioita, joista Laihian kunnanjohtaja, silloinen ala-asteen rehtorini olisi antanut tunnin jälki-istunnon ja puhelun vanhemmilleni.
Toki on hienoa, että avoimesti kertoo, mitä mieltä on ja millä Suomi saadaan nousuun. Tällainen haalarityöläinen ei voi kuitenkaan olla miettimättä, mitä osakkeita sinulla on taskussasi.
Tämä oli toinen Martin ulostulo, joka sai karvani pystyyn. Minun on vaikea ymmärtää, että työväki, jolta kerätään veroja suhteessa eniten, kaataa hyvinvoinnin Suomesta. Entäpä onko Ahtisaaren mielestä noin 8 euroa tunnissa, mikä taitaa olla pienimpiä palkkoja, liikaa työntekijälle? Vai pitäisikö kaikki lomat antaa pois? Vastaus on: Kyllä. Eihän sitä muutoin, sanoisin niin.
Ensimmäinen kerta, kun menetin makuni tähän rauhanrakentajaan, oli hänen eläkemietintönsä. Olin silloin pääluottamusmiehenä ja tällöin kaavailtiin uutta eläkeratkaisua, joka tuli sittemmin myös voimaan. Tarkoittaen, että allekirjoittanut on työelämässä karvan yli 68-vuotiaaksi.
”Marakin” siinä sitten avasi oman sanaisen arkkunsa. Hän hämmästeli, miksi eläkeiän nosto toi niin suuria tunteita. Hänkin tekee päivittäin töitä, vaikka on eläköitynyt jo vuosia sitten. Tämän tekstin luettuani minulle kävi kuten Antti Tuiskun laulussa, ”aina kun mä flippaan”.
Kirjoitin Martin toimistolle sähköpostin, joka meni suunnilleen näin: ”Hyvä Martti Ahtisaari. Luin lehtijutun, jossa hämmästelit kansan kritiikkiä eläkeiän nostoon. Ymmärräthän kuitenkin, että työelämässä on monenlaisia tehtäviä. Esimerkiksi omalla työpaikallani meitä työntekijöitä ei lennätetä yksityiskoneilla työkohteeseen, missä odottaa omat taksit, palvelushenkilökunta, lounaat, illalliset, sekä maksetut hotellit, kuten sinulla taitaa olla.
Toisekseen sinulla, kun on tuo työtempo päällä, niin tarjoaisin mielelläni sinulle mahdollisuutta päivän mittaiseen työhön tutustumiseen valimotyöskentelijänä, esimerkiksi sulattajana. Samoin päivä palomiehenä Helsingissä voisi olla avartava kokemus. Voimme sitten yhdessä keskustella ja miettiä, onko kaikkiin työtehtäviin sama eläkeiän nosto ihan jees.”
En saanut mitään vastausta koskaan. Lieneekö jäänyt bittiavaruuteen mailini. Toki hänellä on varmasti siellä sihteeri, joka sensuroi etukäteen. Saattoi olla, ettei mennyt sensuurista läpi.
Sen verran avaan taustaa, kun eläkeiän nostosta puhutaan, niin siinä oli käytännössä kaksi vaihtoehtoa. Joko nostetaan työnantajamaksua, tai sitten nostetaan eläkeikää. Sehän on selvää, ettei kukaan haluaa maksaa enempää. Ei työnantaja, eikä duunari. On siis turha käydä juupas–eipäs-keskustelua.
Siitä pääsemmekin kolumnini päätöskysymykseen, joka on johdannaista näistä Mara-keskusteluista.
Missä kaikki valtion raha on?
Rahaa kerätään niin työnantajilta kuin duunareiltakin aivan sikana. Palveluja, kouluja ja sairaaloita kuitenkin lyödään kiinni ennätysvauhdilla.
Mihin siis kaikki rahat menevät? Löytyisikö tätä kautta helpotuksia niin työnantaja- kuin työntekijäkuluihinkin?
MIKKO VUOTO