Katja ja Marko Palmusen perheessä valitsee leppoisa tunnelma, vaikka saman katon alla on neljä ADHD-oireista. Katjan lisäksi toimintakykyä heikentävästä neuropsykiatrisesta häiriöstä kärsivät Henri, 21, Roni, 12, ja Kimi, 10.
ADHD:n oireisiin liittyvät esimerkiksi yliaktiivisuus, impulsiivisuus ja argessiivisuus. Mitä tapahtuu, kun jälkikasvu riehuu eikä äidinkään pinna veny kovin pitkälle?
– Kun suutun, näen pelkkää punaista. Silloin ei kannata lähestyä. Tajuan jo itse marssia ulos. Puorin takana on kuokka ja puran raivoa kääntämällä maata. Äiti puhisee kuistilla tupakka suussa. Pikkuveljet paiskovat tavaroita, Henri paljastaa.
Nuorimies on hakenut oppia oireiden kanssa elämiseen erilaisilta kursseilta ja vertaistukiryhmistä. Hän kiittelee vuolaasti hoitavaa lääkäriään Seppo Palomäkeä. Monen muun hoito-, sosiaali- ja opetusalan ammattilaisen pitäisi Henrin mielestä opiskella ADHD:sta edes perusasiat.
– Tieto auttaisi suhtautumaan ja toimia oikein. Jos kiukku nousee vaikka oppitunnilla, opettajan on turha nipottaa ja vaatia rauhoittumaan. Parasta on, kun antaa suuttuneen poistua luokasta rauhoittumaan. Käskyttäminen aiheuttaa vain lisää ongelmia, Henri tietää.
Henri on ollut sijoitettuna yli puolet elämästään. Kodin ja perhekodin välille syntynyt kierre harmittaa Palmusia. Lapset kokevat sijoitusjaksot rangaistuksina teoista, johon eivät itse pysty vaikuttamaan.
Teksti: Virpi Kupiainen-Ämmälä
Lue koko juttu 15.4.2015 ilmestyneestä Eparista.