Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Aal­to-kes­kus yl­pei­lyn aiheena

Lakeuden ristin rakentaminen kiinnosti kovasti kirjoittajaa nuoruusvuosina. Arkistokuva.
Lakeuden ristin rakentaminen kiinnosti kovasti kirjoittajaa nuoruusvuosina. Arkistokuva.
Kuva: Kari Löfhjelm

Vihdoinkin Seinäjoen arkkitehtuurin helmi, Aalto-keskus, nimettiin kesällä Unescon kulttuuriperintökohteeksi! Olen odottanut sitä pitkään.

Nuoruuden seinäjokelaisena koen ylpeyttä, että Seinäjoella on osattu ja ymmärretty rakentaa tällainen rakennuskokonaisuus.

Nykyisessä naapurikunnassani Alvar Aallon luoma Paimion keuhkotautisairaala, joka myös sai Unesco-statuksen, on herättänyt entistäkin suurempaa kiinnostusta. Näin varmaan tapahtuu Seinäjoellakin.

Elävät tapahtumat tekivät rakennukset nuorisollekin tutuiksi ja läheisiksi.

Omia kokemuksia Aalto-keskuksen rakennuksista sain kouluaikoinani, jolloin niiden rakentamisvaiheet tulivat tutuiksi. Varsinkin Lakeudenristin kohoaminen kiinnosti.

Kirkkoherra Lauri Knuutilan rippikouluun oli paljon halukkaita, mutta sinne en onnistunut pääsemään. Lakeudenristillä pääsin kuitenkin ripiltä.

Uusi Aalto-kirjasto oli puoleensavetävä. Siellä käyminen ja kirjojen lainaaminen oli mieltä kohottavaa.

Uuden kaupungintalon rapuilla joskus istuskeltiin ja ihailtiin upeaa kirkkorakennusta. Sisällä talossa kiinnostivat nuorisotilaisuudet, jotka olivat uusi kohtaamispaikka ikäkavereillemme. Kerran yllätyin, kun laulukilpailun yhteydessä säestäjänä toiminut opettajamme Pentti Hakala kutsui vuorolleen Kari Walleniuksen. Olin kuin puulla päähän lyöty. Hyvä kaverini Martti Andersin, kaverien kesken Terssi, oli ilmoittanut minut huumorimielessä kilpailuun tietäen laulunumeroni olevan pelkän viivan.

Tällaiset elävät tapahtumat tekivät rakennukset nuorisollekin tutuiksi ja läheisiksi. Ne eivät jääneet vain ulkoisen kaupunkinäkymän rakennusmonumenteiksi.

Seinäjoella käydessäni olen kierrellyt muistoissani Aalto-keskuksessa. Pidän sitä kaupungin arvokkaimpana nähtävyytenä.

Ilkka-Pohjalaisesta luin, että Aalto-keskusta varten on perustettu kaupungin ja seurakunnan yhteinen hoitokunta. Asiantuntijoista koostuva kokoonpano on laaja ja edustava.

Ihmettelin kuitenkin yhtä puutetta. Miksei mukana ole Alvariania-yhdistyksen edustusta? Sehän on vuonna 2006 perustettu kansalaisjärjestö, joka on tehnyt tunnetuksi Alvar Aallton rakennusperintöä Etelä-Pohjanmaalla ja edistänyt Aalto-keskuksen tunnettavuutta.

Aalto-keskus on kansainvälisesti tunnettu rakennusperintökohde, jonka vaalimisessa myös kansalaisjärjestö Alvarianian olisi tarpeen olla mukana. Se olisi asukasläheisyyttä, ainakin minun mielestäni.

Kari WalleniusYmpäristöpäällikkö (eläk.), Salo