Hurrit on pilkkanimi heille, jotka eivät arvosta meitä suomalaisia, emmekä me heitä.
60-luvulla hurriporukat tulivat syksyin myös Seinäjoella tutuiksi. Kun Nurmon suunnasta alkoi iltaisin kuulua lukuisten moottoripyörien prätkettä seuranaan amerikkalaisia raggariautoja ja Volkswagen Kleinbusseja, tiedettiin Seinäjoella, että pian alkaa matsi uusikaarlepyyläisten, munsalalaisten ja vöyriläisten kanssa. Hurrien lähetystö oli tulossa haastamaan riitaa.
Eräs jämerä seinäjokelainen poliisi ohjeisti siinä vaiheessa nuorempaa kollegaansa heitä tarvittavan juuri nyt Ämmälänkylään. Mies tiesi kokemuksesta, että kyläinväliset on tulossa. Piankos puhelinkutsut soivat monien poikien kodeissa osallistumaan temmellyspaikalle Seinäjoen keskustaan.
Poliisipartion palatessa Ämmälänkylästä kadunvarsilla istuskeli hurreja nenät veressä ja silmät mustina. Irtohampaitakin oli lennellyt jalkakäytäville. Kunniakkaasti eräs kookas DeSoto oli käännetty kyljelleen kadulle.
Paikkojaan aristelleet hurrit alkoivat peräytyä Nurmon suuntaan, kuka hädissään Kiikun kautta. Myöskin se Volkswagen Kleinbuss, jonka nokkaa koristi siihen pystyyn lyöty kirves. Molemmat osapuolet nuolivat omat haavansa.
Täysin erilaista riikinruotsalaisuutta on saanut kokea 80-luvulla Sundsvallin-Östersunin välisellä tiellä pienessä kylässä. Kyläläisistä kellään ei ole suomalaisia sukujuuria, mutta Suomea kohtaan suuri arvostus. He kutsuvatkin itseään finnjengetläisiksi.
Aikaisemmin he tekivät Vaasan-laivoilla retkiä Suomeen; kesällä noin 20–30 pariskuntaa. Yöllä laivan baarin ovien sulkeuduttua he kysyivät kohteliaasti luvan istua iltaa lattialla ovisyvennyksessä. Hillitty porukka sai luvan. Siinä he turisivat sitten ilmeisesti koko yön. Kun baariporukka pääsi töistään, heidätkin kutsuttiin kohteliaasti mukaan.
Kun sitten seuraavana syksynä köröttelin autollani Sundsvallista kohti Trondheimiä ja osuin tuohon kylään pysähtyäkseni kauppaan ostoksille, niin jopa elämää syntyi. Kauppias tunnisti minut ja niin alkoivat puhelimet käydä.
Kauppaan alkoi ilmestyä tuttuja finnjengeläisiä moikkaamaan minua. Yksi emäntä muisti, että heillä oli alkamassa ruoka-aika, joten vieras vietiin aterioimaan. Aterian jälkeen ajattelin jatkaa matkaani, muuta siihen tuli täyskielto – kamariin oli jo varattu peti.
Ilta sujui mukavasti turisten. Lopuksi aloitettiin suomalaisten artikkelien ja välineiden esittely: Valtran traktoreita, Fiskarsin kirveitä ja lapioita, Marttiinin puukkoja, Marimekon vaatteita – pöydässä sentään oli Arlan maitoa.
Seppo Heinonen
Finnjenget