Siellä se seisoo uljaana pihan perällä, katseilta suojassa. Pertti Malisen silmäterä, edesmenneen veneenrakentaja Eskil Nygårdin Jepualla vuonna 1977 mittatilaustyönä nikkaroima puuvene.
Syyskuun lopussa se on nostettu jälleen talviteloille ja tuotu omakotitalon pihaan Vaasan Asevelikylään.
Ylleen se on saamassa uuden katoksen.
Syksyllä on tärkeää, että vene ehtii kuivua ja keväällä sen pitää pysyä piilossa auringon paisteelta.
– Katos on siksi hyvä, että siellä on viileää ja vene tuulettuu, mutta aurinko ei kuumota siihen, Malinen toteaa.
Ei koskaan valmista
Ihan pikkupaatilta vene ei maallikon silmiin näytä.
Siinä on etukajuutta, jonne mahtuu nukkumaan sopuisasti kaksi aikuista tai 4–5 veneretkelle halajavaa nuorta. Peräpäässä, moottoreiden yläpuolella, on takakajuutta ja lisätilaa nukkujille.
Pituutta Malisen puuveneellä on 9,4 metriä. Alunperin se oli avopaatti, mutta sittemmin hän on rakentanut siihen kajuuttoja kaksikin kertaa.
Valmiiksi vene ei tule Malisen mukaan koskaan. Aina on jotain muutettavaa.
– On minulla jonkinlainen purjeviristyskin. Etupurje ja takamasto. Tässä on kahvelipurjeet, joilla voi sopivassa sivumyötäisessä vähän purjehtia. Tämä ei kryssaa, hän naurahtaa.
Kryssaa?
– Tällä ei nousta tuuleen.
Puuvene ajoissa vesiltä pois
Puuvene vaatii huoltoa enemmän kuin modernit lasikuituveneet. Keväällä sen huoltotöihin hurahtaa pari viikkoa, mutta syksyllä Malinen pääsee muutamalla päivällä.
Kun vene on nostettu vesiltä, moottorin öljyt vaihdettu ja jäähdystysjärjestelmään juotettu pakkasnesteet, hän ryhtyy puhdistamaan sitä.
Ensin vene pestään ulkoa. Veneen pohjassa, köliraudassa, on jonkin verran simpukoita, mutta niiden skrapaamisen hän jättää keväälle.
– Kaikki käsittely tapahtuu keväällä, hän muistuttaa.
Saatuaan ulkopuolen puhtaaksi Malinen siirtyy veneen sisäpuolelle. Trallit eli lattiat otetaan pois, ja ryhdytään pesemään ja kuivaamaan sisäpintaa. Tervasta mustunut sisäpinta on kesän aikana muuttunut merivedestä limaiseksi.
Märkäimurilla hän saa lattiaraoista tihkuneen veden nykyään helposti pois.
Malinen muistuttaa, että puuvene pitää saada kuivaksi ennen pakkasia, sillä se imee vettä. Puu on elävä ja hengittävä materiaali.
– Tämä on jo niin tervan, pellavaöljyn ja tärpätin kyllästämä, ettei se ime paljonkaan vettä, hän kertoo ja hipaisee 38-vuotiasta armastaan.
Aineseoksen se on saanut joka kevät sisäpintaansa ja uutta maalia ulkopintaansa.
Keväällä puuvene pitää saada vesille ajoissa, ettei se kuiva liikaa ja halkeile.
Keinuu nopeasti sivuaallokossa
Vanhalla puuveneellä ei hurjastella aalloilla. Merisairaille sitä ei voi silti suositella.
Uppomarunkoinen puuvene on rauhaton vempain.
– Se ei kiihdy nopeasti, mutta kuudessa solmussa se keinuu nopeasti. Sivuaallokossa varsinkin, Malinen naurahtaa.
– Tämä ei mene niin kuin hienot, tasapohjaiset ja paljon hevosvoimia omaavat veneet. Tämä menee aaltoja myötäillen.
Malinen on tehnyt puuveneellään monta mukavaa reissua. Yön yli reissut Ruotsin hyljeluodolle, hyljelaskentoihin, ovat olleet ehkä ikimuistoisimpia.
Yleensä hän ajelee Vaasan saaristossa. Lasten ollessa pieniä veneily oli koko perheen harrastus, mutta nykyään hän tekee noin viikon kestäviä retkiä "kokin" kanssa.
– Olen lintuharrastaja ja tykkään olla omissa oloissani saaristossa. Lasikuituvene on arka kiville, puuvene ei niinkään.
Vene onkin nimetty Merenkurkussa viihtyvän Pilkkasiiven (Melanitta fusca) mukaan Melanitaksi.
– Se on sellainen kokosukeltaja, raskas sorsa, joka ui syvälle. Nimi sopii tälle veneelle.
Maliselle puuvene merkitsee yhtä asiaa.
– Töitä, hän nauraa.
Siitä luopumista hän ei silti ajattele.
– Mitä minä sitten tekisin?
JAANA MATTILA