Syksyn tullessa haemme elämäämme jotain uutta, kenties harrastuksen, elämäntapoja. Kuin muuttolintujen lailla on aika suunnata uuteen. Muutos ei tapahdu kuitenkaan helpolla.
Herätykseni piippaa aamulla. Avaan silmäni ja katson kelloa, joka automaattisesti näyttää seuraavan herätyksen olevan 23 tunnin ja 59 minuutin kuluttua. Minulle on siis annettu kokonainen vuorokausi elää.
Rapsuttelen koiriani, käyn niiden kanssa lenkillä, teen aamutoimet, lompsin keittämään aamupuuron ja -kahvin. Syödessäni puuroa koirat tuijottavat armeliaasti, joko sieltä heruisi kinkkua.
Olen aika tarkka rutiineista, vaikka en usko, että maailma kaatuisi, jos tekisi asiat toisin. Haluan kuitenkin selviytyä rutiineista vauhdilla: laittaa ruokaa nopeasti, pestä pyykit, siivota.. tuntuuko tutulta?
Rutiineihin turtuu niin mieli kuin keho. Missä on leikkimielisyys, hauskuus?
Freddie Mercury musiikkivideollaan I want to break free on pukeutunut kotirouvaksi, joka nahkahameessa ja mustissa korkokengissä imuroi biisin ensisävelet sisään.
Haluan vapautua, irtautua asioista, ihmisistä, valheista. Haluan rakastua ensimmäisen kerran elämääni tietäen, että tällä kertaa se on totta!
Arkuudesta, pelosta, epävarmuudesta johtuen jatkan kuitenkin elämääni rutiineissa, jotka antavat lohtua ja turvaa.
Ja elämä jatkuu. Puuro pysyy kaurana, marjat voivat vaihtua rahkaan. Koirat edelleen kerjäävät kinkkua.
Illalla tarkistan taas, että herätys on ok. Pikakelaus päivän tekemisiin rohkaisee elämään seuraavat 24 tuntia eri tavalla. Kuten Freddie huokaisee laulun lopussa, että ”elämä jatkuu, vain Jumala tietää, miten minun käy”.
Silti huokaan ”minun täytyy vapautua, tiedän sen, että haluan vapautua ”. Huomisaamuksi laitan sentään papiljotit hiuksiini ja pinkit pupuaamutossut valmiiksi sängyn viereen.