Päivämäärät ovat sopimuksia historiaa varten. Niistä rakentuu käsityksemme menneestä. Suuret, pitkät ja monimutkaiset tapahtumaketjut tiivistyvät ajan saatossa muutamiksi keskeisiksi hetkiksi, joiden kautta kokonaisuutta tarkastellaan.
Suomen sanotaan itsenäistyneen tarkalleen joulukuun kuudes päivä. Ainakin lapsuuteni peruskoulu opetti vielä niin, vaikka nykyään tuokin fakta lienee jollain perusteella määritelty vihapuheeksi.
Tietenkin ennen kuudetta päivää oli tapahtunut paljon ja paljon tapahtui sen jälkeenkin, mutta seitsemäntenä päivänä, kuten tiedetään, myös Jumala lepäsi ja itsenäisyyden merkkipäiväksi muodostui se edeltävä.
Päivämäärät ovat sopimuksia historiaa varten ja siksi tämänkin tekstin julkaiseminen juuri nyt on merkityksellistä. Olen näet laskujen mukaan pitänyt tänään Beibini kanssa yhtä vuoden päivät, vetänyt samaa köyttä, kuten tapana on sanoa.
Oli kyseessä sitten pitkä tai lyhyt tovi, niin monenlaista sen sisään on mahtunut. Pelkästään vuodenaikojakin peräti neljä.
Muutamia viikkoja sitten matkustimme ensi kertaa yhdessä ulkomaille. Tai no, Viroon.
Matkailun sanotaan avartavan ja reissun toisaalta rähjäännyttävän. Nämä molemmat toteamat ovat paikkansa pitävää nättiä realismia.
Laajennettu viikonloppu vaarallisen tyttöystävän kanssa sisälsi muun muassa irronneita takin hihoja, totaalisen ja korjaamattoman myöhästymisen laivasta, pummilla matkaamista julkisissa liikennevälineissä, alkoholin salakuljetusta ravintolaan sekä jotain, jota voisi kutsua luvattomaksi kosmetiikan käyttöönotoksi.
Pientä hupia keskiluokalle, mutta siellä Tallinnan päässä oltiin toki kunnolla.
Kuten näyttelijä Peter Stormaren esittämä venäläinen kosmonautti maata kohti syöksyvästä asteroidista kertovassa elokuvassa muotoilee, en itsekään ole koskaan saanut minkäänlaista tyydytystä usein negatiivisesta asenteestani.
Totean vain ennen tiedetyn, että nähdäkseen paremmin lähelle, kannatti joskus lähteä kauas.
Nykyään ei enää tarvitse seilata kuin lahden yli tajutakseen, että ilmapiiri Suomessa on kireämpi, tulehtuneempi ja pahaa enteilevämpi, kuin milloinkaan aiemmin oman elämäni aikana.
Ajatuspoliisit, keskinäinen epäluottamus ja oikeusvaltion periaatteiden lahoaminen ovat tosiasioita. Muutos radikaalisti huonompaan suuntaan on tapahtunut parissa vuodessa.
Annan marginaalisen esimerkin. Olen julkaissut nopeassa tahdissa kolme nykypäivän Suomeen sijoittuvaa rikosromaania.
Ensimmäinen niistä toi minulle peräti kirjallisuuspalkinnon vuonna 2013. Olin kuulemma kuvannut uskottavasti maata, jollaiseksi kukaan ei halua Suomen muuttuvan.
Kolmannen kirjan ilmestyessä vuonna 2015 eräs kriitikko totesi loukkaantuneensa tekstini sisällöstä omasta mielestäänkin tarpeettoman helposti. Fiktio heijasteli todellisuutta liian kipeästi.
Päivämäärät ovat sopimuksia historiaa varten.
Mikä mahtaa olla se yksittäinen tapahtuma tai hetki, jonka lukema tulee määrittämään tämän aikakauden aseman kansakuntamme nykypäivien kissankultaisessa ketjussa?
HARRI V. HIETIKKO