150-vuo­tias, pe­rus­kor­jat­tu Kurté­nin talo avaa ovensa ylei­söl­le – Kan­sa­lais­opis­ton ra­ken­nuk­set saivat samalla uudet nimet

Kurténin talo on peruskorjattu. Yleisö pääsee tutustumaan taloon 21.5.
Kurténin talo on peruskorjattu. Yleisö pääsee tutustumaan taloon 21.5.
Kuva: Vaasan kaupunki
Vaasa

Kirkkopuistikon ja Hietasaarenkadun kulmassa sijaitseva kansalaisopisto Alman rakennus on läpikäynyt laajan tekniikkalähtöisen peruskorjauksen. Työt tehtiin osana Vaasan kaupungin peruskorjausohjelmaa.

Korjauksessa päivitettiin talotekniikka, tehostettiin ilmanvaihtoa sekä uudistettiin tilojen yleisilmettä ja värimaailmaa. Pintamateriaaleja on korjattu ja uusittu. Rakennuksen alkuperäistä arvokkuutta on korostettu muun muassa palauttamalla toisen kerroksen lukunurkka-aulaan alkuperäinen huonekorkeus kaarevine katon reuna-alueineen.

Rakennus on aiemmin peruskorjattu 1980-luvun alkupuolella, ja nyt valmistunut hanke varmistaa sen käytön ja toimivuuden pitkälle tulevaisuuteen.

Kurssitoiminta palasi takaisin Kirkkopuistikolle vuoden 2026 alussa.

– Rakennus on tärkeä osa Vaasan kulttuurihistoriaa, mutta ennen kaikkea elävä kaupunkilaisten kohtaamispaikka. Peruskorjauksen ansiosta tilat palvelevat entistä paremmin kaupunkilaisia myös tulevina vuosikymmeninä, toteaa Alman johtava rehtori Sannasirkku Autio tiedotteessa.

Yleisö kutsutaan paikalle

Nyt remontoitu rakennus avaa ovensa yleisölle.

Avoimet ovet -tapahtumalla juhlistetaan Kirkkopuistikko 15:ssä sijaitsevan, historiallisesti arvokkaan rakennuksen peruskorjauksen valmistumista ja rakennuksen 150-vuotista historiaa.

Yleisölle avoin ja maksuton tilaisuus tarjoaa mahdollisuuden tutustua uudistettuihin tiloihin ja rakennuksen historiaan.

Tapahtuma alkaa kello 17, jolloin rakennuksen pihalla on tarjolla katuruokaa ja mahdollisuus vapaasti tutustua taloon.

Varsinainen juhlaohjelma alkaa kello 18. Tilaisuuden avaa Alman johtava rehtori Sannasirkku Autio. Ohjelmassa on muun muassa Siri Fritzénin esittämää pianomusiikkia, Vokalensemblen Rösterin kuorolaulua, stand up -esitys ja Vasa Arbiksen entinen rehtori Matts Andersén kertoo talon 150-vuotisesta historiasta. Noomi Elving, Vasa Arbiksen entinen musiikinopettaja, pitää tapahtumassa puheen.

Vaasan kansalaisopisto Alman rakennukset on samalla nimetty uudelleen. Raastuvankatu 31:n päärakennus tunnetaan jatkossa nimellä Alma R31, ja Kirkkopuistikko 15 nimellä Alma K15.

Uudet nimet perustuvat rakennusten osoitteisiin ja selkeyttävät Alman toimipisteiden tunnistamista.

Rakennus on tärkeä osa Vaasan kulttuurihistoriaa, mutta ennen kaikkea elävä kaupunkilaisten kohtaamispaikka.
Sannasirkku Autio
Kansalaisopisto Alman johtava rehtori

Yli 150 vuotta historiaa Kirkkopuistikolla

Alma K15 tunnetaan Vaasassa myös Kurténin ja Arbiksen talona.

Kirkkopuistikko 15:ssä sijaitseva Kurténin talo valmistui vuonna 1876, kun kauppias Joachim Kurtén rakennutti sen asuin- ja toimistotiloikseen. Kivi- ja tiilirakenteinen rakennus koostuu kahdesta asuinkerroksesta, kellarista sekä ullakosta. Rakennuksen suunnitteli rakennusmestari August Lassell.

Vuosikymmenten aikana talossa on toiminut muun muassa Waasan Osake Pankki, Ison-Britannian varakonsulaatti, puhelinvaihde ja Vasa svenska samskola.

Kirkkopuistikko 15 tunnetaan erityisesti Vasa Arbiksen pitkäaikaisena toimipaikkana. Vaasa-opiston ja Vasa Arbiksen yhdistyttyä vuonna 2021 rakennuksessa toimii nykyisin Vaasan kansalaisopisto Alma, joka tarjoaa tiloissa opetusta eri kieli-, taide- ja taitoaineissa.

Korjattu 20.5.2026 klo 14.42: Juttuun korjattu oikea nimi. Vasa Arbiksen entinen rehtori on Matts Andersén, eikä Noomi Elving. Andersén kertoo tapahtumassa talon historiasta. Elving on Vasa Arbiksen entinen musiikinopettaja ja hän pitää tapahtumassa puheen.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä