Seinäjoella Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa alkoi tänään teinisurman käsittely suljetuin ovin. Oikeussalin ulkopuolella 15-vuotiaan uhrin isoäiti puhkesi itkuun.
Hän oli toivonut oikeudenkäynnistä julkista. Sellaista, että murhasta syytetty olisi joutunut katsomaan uhrin läheisiä silmiin ja ottavan vastuun.
Isoäidin äänestä kuultaa katkeruus:
– Kyllä ihmisen pitää mennä vastuuseen, kun tällaisen pystyy toteuttamaan, hän viittaa surmaan.
– Vaikka onkin 15-vuotias. Nykyaikana se on kuin aikuinen jo, jos vertaa omaan teiniaikaan.
– Tämmöistä salailua. Tulee sellainen tunne, että sitä tekijää puolustetaan ja uhrin omaisilla ei oo niin minkäänmoista väliä, kuinka ne selviää tästä. Päästäisiin vähemmällä, jos näytettäisiin, että kyllä se tekijäkin kärsii edes jollakin lailla tekemisistään.
15-vuotias lapsenlapsi oli isoäidille rakas. Isoäiti kertoo, että heillä oli keskenään aivan erityinen suhde, olihan kyseessä isoäidin ensimmäinen lapsenlapsi.
– Hän oli kaikin puolin aina valoisa ja iloinen. Hän piti kaikkia eläimiä ja ihmisiä aina hyvästä ja... hyväksyi kaikki ihmiset sellaisina kuin he olivat. Ikinä sen aikana ei saanut ketään moittia. Se hoiti veljensä kouluun ja kellon soittamaan. Meillä oli paljon yhteistä, mummin ja tytön päivät... Ikävä on vain niin raastavaa.
– Hän oli kaikin puolin niin sydämellinen, ja ihana ja kaunis ihminen ja kaikille hyvä. Kieron ja pahan ihmisen uhriksi joutuu sitten, isoäiti huokaa ääni murtuen.
Surutyötä tehdään koko elämä loppuun asti. Isoäiti toivoo, että surun saisi haudattua mielestä edes hetkeksi.
– Kun lapsi on kuollut onnettomudessa, niin sen saa haudata ja pääsee tekemään surutyötä, mutta täs kaivetaan aina vain ne haavat esille ja... Hirviä huoli on miniän ja poikani jaksamisesta.
Ääni särkyy jälleen. Kyyneleiden tuloa ei voi estää, eikä pidäkään.
– He ovat aivan kunniallinen perhe. Ikinä eivät ole tehneet mitään pahaa, ja joutuu silti näin kohtuuttoman asian kans tekemisiin.
Olin hänen mumminsa, isoäiti sanoo. Ja olen edelleen, hän vielä jatkaa.
SARIANNE TEKONIEMI